|
Kirjoittaja
Hei! Tervetuloa 33-v kotiäidin blogiin, jossa pääosassa on kakut ja leivonnaiset, mutta välillä muitakin kädentaitoja vilahtelee oman innostuksen mukaan. Jutuissa joskus mukana myös perhe, eli mies ja lapset; tytöt 9v ja 8v ja poika 6v, sekä koira, Alaskanmalamuutti Nuna. Asustelemme "keskellä peltoa", Varsinais-Suomessa. T: Katri sitruunamarenki @ luukku.com (ilman välejä) Kategoriat
Arkisto
2010 2009 2008 2007 |
09.03.2010 - 20:14
3-vuotta täyttänyt Wenni halusi kakkuunsa Salaman ja Kunkun.
Maalasin autojen kuvat marsipaanille ja leikkasin ne sitten irti. Mustasta marsipaanista tein pätkän tietä/rataa vihreän marsipaanin päälle ja siihen asetin Salaman, Kunkku seuraa sen menoa nurmikon puolelta
Pohja on 6 munan, paistettu nelikulmaisessa reunavuoassa. Väliin laitoin toivomuksesta vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Reunoilla korinpohjapursotusta flora vispillä tehtynä. Wennin nimi ja ikä sinisestä sokerimassasta. Kyllä nää Syyläri cityn hahmot on sitten kivoja 06.03.2010 - 23:14
Jossakin vaiheessa mulla oli näissä Hello kitty kakuissa numerointi, mutta nyt olen mennyt sekaisin, enkä tähän aikaan päivästä ainakaan saa sitä selviteltyä... Haluttiin Kitty kukanmallisen kakun päälle ja koko kakun sai päällystää marsipaanilla.
Paistoin pohjaa varten 4 munan sokerikakun kukan mallisessa vuoassa. Väliin laitoin Pirkan lettuhilloa ja diplomaattikreemiä. Marsipaanin alle tein sokerikreemin, jonka maustoin mansikkatomusokerilla. Koristeet kakki marsipaania. Toivottavasti kakku oli saajalle mieluinen 06.03.2010 - 22:26
Ronille haluttiin Gormiti-kakku ja meikäläinen ei taaskaan tiennyt yhtään, mitä ne sellaiset oikein on...meidän poikaa kun kiinnostaa vaan ne traktorit ja autot.. onneksi tuo google auttaa lähes asiaan kuin asiaan ja löysin sieltä paljon kuvia erilaisista gormiteista. Valitsin kuvan, joka itseäni miellytti ja maalasin marsipaanille.
Pohja on 6 munan ja gluteeniton. Välissä mansikkahillo (?) ja diplomaattikreemi. Kuvan alla sininen marsipaani ja reunoilla se flora vispi. Nimen kirjaimet leikkasin veitsellä keltaisesta marsipaanista ja maalasin reunat harmaalla, käytin siis samoja värejä, kuin Gormiti-logossa on. Tässä kakussa ihastuin tuohon kuvaan, se oli jotenkin hieno ja komea, vaikka itse sanonkin
06.03.2010 - 22:12
Ilona-tytöllä ei ollut varsinaisia kakkutoiveita ja äitinsä pyysikin minua tekemään vain tyttömäisen kakun. Nuo kirjaimet ovat minusta niin kivoja, että niitä kyllä laitan mielelläni kakkuun, jos vain nimen saa esille laittaa, niimpä laitoin tähänkin kakkuun, samoin kuin tytön iän. Eivätkä ne silloin kamalan paljon muuta välttämättä kaipaakaan vierelleen. Muutama kukka ja perhonen.
Pohja on 3 munan, halk 20 cm. Välissä taisi olla mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä... Päälle kokeilin ensimmäistä kertaa valkosuklaaganachea ja vaikka ei sen väri niin kaunis ole, niin oli se silti minusta ihan kivaa vaihtelua ainaiselle marsipaanille tai kermalle. Ja uskoakseni paremman makuinenkin... Koristeet on marsipaania ja sokerimassaa, pursotukset flora vispiä. 25.02.2010 - 23:10
3-vuotta täyttävällä Oskarilla oli toiveena saada Tuomas Veturi kakku synttäreilleen ja tottahan pojan toive piti toteuttaa. Tein kaksi veturi-kakkua, joista piti tulla samankokoiset, mutta kun olin saanut ensimmäisen valmiiksi niin päätinkin lyhentää toista junaa pikkuisen, koska valmiina kakku näyttikin niin kovin suurelta, kun tarkoitus oli tehdä kaksi pientä kakkua.
Kakkuihin tein yhden 8 munan nelikulmaisen pohjan, josta leikkelin veturit malleihinsa. Väliin laitoin mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä ja marsipaanin alle sokerikreemin, johon käytin sen verran mansikkatomusokeria, jotta se antoi kreemille mansikkaisen maun. Päällys kaikki marsipaania. Itsekritiikka oli taas kovaa ja en niin kamalan tyytyväinen näihin itse ollut, monen monta asiaa voisin nyt tehdä toisin tai erinäköiseksi mutta ilmeisesti päivänsankari kuitenkin kelpuutti kakut ja sehän on se pääasia...
23.02.2010 - 22:11
Jospa taas pari viikonlopun kakuista saisi tänne siirrettyä... Perjantaina tein eskarilaiselle pojalle toiveesta Turtles-kakut. Toisesta haluttiin pään mallinen ja toiseen kuva kaikista turtleseista.
Molemmissa kakuissa 4 munan pohjat, päänmalliseen vähän muotoilin pohjaa sopivammaksi. Väleissä mansikkahillo ja diplomaattikreemi. Pää-kakussa marsipaanin alla sokerikreemi laktoosittomasta voista tehtynä ja kuva-kakussa reunoilla laktoositon vispikerma. Huomaa kyllä eron kermoissa, kun pursottaa. Tuohon vispikermaan tulee kamalasti ilmakuplia tms sekaan ja pursotusjälki ei ole ollenkaan siistiä. Kuvan tein ensimmäisen kerran tomuväreillä, enkä ihan tyytyväinen siihen ole, vähän tuli suttuinen lopputulos. Mutta eiköhän sitä harjoittelemalla opi ja parempia suteja kyllä tarvitsin myös. Pää-kakkuun olinkin sitten erittäin tyytyväinen, onnistui juuri niin kuin pitikin ja oli hauska tehdä 01.02.2010 - 16:15
Eipä vaan meinaa nuo kakkujen kuvat siirtyä tänne blogiin tuolta kamerasta... Tässä nyt kuitenkin pitkin tammikuuta tehtyjä kakkuja:
Martti (the great)-kakku, haluttiin juuri tällä kuvalla, mutta mahdollisimman vähän marsipaania.
Värjäsin flora vispiä punaisella ja keltaisella, niin sain toteutettua kuvassa olleen värimaailman ja vain Martti on maalattu marsipaanille. Kuvat ei oikein värejä näytä oikeina, salamavalo vähän häiritsee ja ilman ei onnistu.
Kiroileva Siili kakku: Tästä tuli omasta mielestä jotenkin kiva, onhan tuo hahmo aika symppis...
50-v kakkua vihikoirien ystävälle/omistajalle:
Tätä koiraa muotoillessani taas muistelin Maisien oppeja ja totesin, että kyllä siitä kurssista oli tosi paljon apua. Mahdankohan nähdä Maisien ensi kuussa...
13-vuotiaalle lentopalloilijalle kakku. Vähän oli vielä kakkuideat "jäässä", eikä oikein hyvää ideaa tullut mieleen:
Piti sitten minunkin hommata nuo hauskat kirjain muotit, kun niitä niin monessa eri blogeissa olen ihastellut. On kyllä kivat, mutta välillä aika työläät kirjainten irrottamisen suhteen... Täytteet ja pohjien koot jäi nyt pois, mutta eipä niistä varmaan muille mitään apua ole, kuin minulle itselle...
22.12.2009 - 23:49
Meidän Lauri siis vietti synttäreitään viikonloppuna ja jo aikaa sitten kertoi toiveensa/vaatimuksensa kakun suhteen. Kakun piti olla maatila-aiheinen, lumimaisema, kaksi traktoria, rekka ja possu, joka kurkkii lumikasasta... Oli siinä toiveita yhteen kakkuun Kaverisynttäreillekin Lauri halusi kakun ja koska siitä tehtiin pienempi, laitettiin siihen vain yksi traktori:
"Lunta" kakussa on ainakin riittävästi Tämän kakun kasasin nopeasti kääretorttulevystä, josta leikkasin kolme ympyrää. Väliin laitoin lettuhilloa ja flora vispiä. Tie hiekoitettiin wiener nougat murskeella. Varsinaiseen juhlakakkuun ei taas valitettavasti ollut kovin paljon aikaa panostaa, kun kaikki hommat oli tyypillisesti kesken, mutta poika itse oli kakkuunsa erittäin tyytyväinen, joka lienee se tärkein seikka. Ja kuvaa en muistanut ottaa kuin vasta kynttilöiden kanssa:
Kakku on 4 munan ja halk 24 cm. Välissä itsetehtyjä hilloja; omenaa ja mansikkaa sekä floravispi vaahtoa, jonka joukkoon lisäsin ja sekoitin kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia. Koristeet marsipaania.
Possu kurkkii hangesta traktori- ja rekkarallia ********** Jouduin säätelemään blogin taustaväriä, kun se kaunis tähtitaivas oli hävinnyt, enkä osaa/ehdi sitä uudestaan sinne laittaa/etsiä. Nyt on vaan yksivärinen tausta. Ja mulla selaimena on aina Firefox, joten säädöt tehty sen kanssa ja explorer:lla näyttää vähän eri näköiseltä.
22.12.2009 - 23:37
Sunnuntaina vietettin ainakin kolmessa kodissa joulukuun lasten synttäreitä. Minä tein kakut juhlijoille eli 1-vuotta täyttävälle Otolle, 3-vuotta täyttävälle Oskarille ja meidän Laurille, joka täytti jo 6-v! Otto ja Oskari ovat myös ihan tuttuja meille ja kaikki kolme poikaa ovatkin syntyneet hauskasti peräkkäisinä päivinä, 20. 21. ja 22.12. Ensimmäisenä nuorimman, eli Otolle tekemäni kakku:
Oton äiti pyysi Nalle Puh aiheista kakkua ja minä omavaltaisesti tein tällä kertaa Tikrun lumisissa tunnelmissa
Oskarin kakku:
Oskari taas halusi "Jonne-kakun", eli jontikka piti kakusta löytyä ja mielellään vielä harmaa lietekärrykin
Molemmissa kakuissa 6 munan pohja, 26 cm vuoka. Väliin laitoin Dronningholmin lettuhilloa terästettynä itsetehdyllä mansikkahillolla ja diplomaattikreemiä. Pursotukset flora vispiä ja koristeet kaikki marsipaania. Jontikka-kakussa tie on wiener nougat murskaa. 12.12.2009 - 23:27
Tänään tein kaksi kakkua mopo-pojalle ja koristeluun haluttiin tietysti pojan oman mopon kaltaiset koriseet. No ne mopot ja autot ei edelleenkään ole niitä suosikkejani valmistaa marsipaanista, aivan liikaa pieniä yksityiskohtia ja osia, mutta välillähän niitä on pakko tehdä, kun ei ne pojat oikein kukkakakuistakaan tykkää
Pienempään kakkuun tein tuollaisen pikkumopon marsipaanista muotoilemalla ja isompaan kakkuun saman mopon, mutta nyt vain ns levykuvana. Toivottavasti saaja tunnisti jotain samaa omaan mopoonsa verrattuna koristeista... Tein 8 munan pohjan ja jaoin kahteen eri vuokaan. Väleissä Dronningholmin lettuhilloa ja diplomaattikreemiä. Reunoilla ja päällä flora vispiä ja kuvien ympärillä wiener nougat rouhetta, nonparelleja ym esittämässä hiekkaa/soraa tietysti
30.11.2009 - 17:49
Nämä kakut ei liity mitenkään toisiinsa, mutta laitan ne nyt samaan kuitenkin. Eli pari viikkoa sitten tein Jaakon kaverisynttäreille viidakkoaiheisen kakun. Muita toiveita viidakon lisäksi oli vain, että ei tulisi paljon marsipaania.
Pohjana 3 munan, halk 20 cm. Väliin taisi tulla mansikkahilloa ja kermaa/flora vispiä. Marsipaania on vain leijona, jonka maalasin taas marsipaanilevylle ja leikkasin ääriviivoja myöten irti. Palmut ja ruohot on sokerikreemiä, kakun pinta on flora vispiä.
Ja eihän tuo leijona saatikka palmut oikeasti taida viidakkoon kuulua, mutta kummasti ne aina sinne mielletään
Toinen kakku meni 15-vuotta täyttävälle pojalle.
Tähän kakkuun toivomuksena oli keltainen Valtra ja possuja tms maatilalle liittyvää. Tässäkin pohja 3 munan ja halk 20 cm. Väliin taisin laittaa kunigatarhilloa ja diplomaattikreemiä... Pinnalla on valkoinen marsipaanilevy ja muu valkoinen on flora vispiä. Lumikinokset pursotettu pursotinpussista, johon leikkasin vain aukon, eli en käyttämnyt tyllaa ollenkaan. Ruskeat osat sokerkreemiä. Muutama sokerilumihiutalekin kakkuun eksyi. Koristeet on marsipaania.
Possut kurkkii heinäkuormasta ja lumikasasta
Talvisia kakkuja tulee tehtyä aika vähän, vaikka ovatkin todella kivaa vaihtelua ainaisille kukka-kesäkakuille.
11.11.2009 - 09:13
Eilen en sitten saanut laittettua kuin yhden postauksen, sitten ei kuvat latautuneet. Kokeillaan uudestaan...
Isoäidille syntymäpäiväkakku. 4 munan pohja, halk. 24 cm. Välissä omenahilloa + pakastevadelmia ja diplomaattikreemiä. Päällä kinuskia (joka ei tainnut kiehua tarpeeksi kauaa, koska imeytyi vähän kakun sisälle
Gluteeniton kakku, 6 munan pohja, halk. 26 cm. Välissä mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä. Reunoilla ja päällä flora vispiä. Kuvan maalasin marsipaanille. "Rinkulat" pursottelin yksitellen, ajattelin niiden esittävän renkaita... Suklaalla yritin taas spritsailla... ei niistä sen enempää...
Ja kuvista en tähän aikaan vuodesta kunnollisia saa... joutuu käyttämään salamaa tai sitten katsomaan harmaita, epäselviä kuvia...
18.10.2009 - 19:54
Jennylle tein viikonlopun synttärijuhliin kaksi pientä Hello Kitty kakkua. Olikin ensimmäinen kerta kun pääsin tekemään kittyä muotoversiona ja täytyy tunnustaa, että kävin kyllä kurkkimassa Rouva V:ltä mallia, häneltä kun löytyy mallia melkein kakkuun kuin kakkuun, kiitokset vaan sinnepäin Kuvat on aika harmaita, johtuen tuosta harmaasta ulkoilmasta...
Kakkuja varten paistoin 8 munan isohkon neliskulmaisen pohjan, josta leikkasin sitten oman piirroksen avulla Kittyn. Kostutukseen käytin vettä, väliin tuli omenahilloa, johon lisäsin pakastevadelmia ja niiden päälle flora vispivaahtoa, jonka maustoin ihan kevyesti tomusokerilla. Kakkuun haluttiin mahdollisimman raikas sisus, koska marsipaani on niin makeaa. Toivottavasti ei tullut liian hapan, vadelmat oli aika kirpeitä ja hillokaan ei ole kovin makeaa, tein ensimmäistä kertaa omenahillon Dansuckerin hillo-marmeladisokerilla ja tykästyin kyllä tulokseen. Ei ollenkaan niin makea, kuin tavallisella hillosokerilla. No, takaisin asiaan. Pinta ja kaikki yksityiskohdat marsipaania, "eristeenä" alla sokerikreemi. Onnistui ensimmäisiksi versioiksi mielestäni ihan hyvin, olin siis jopa tyytyväinen 17.10.2009 - 00:10
Viime vuonna tein äidille ja tyttärelle yhteisen synttärikakun Kengu ja Ruu-kuvalla. Tilaaja tykkäsi kuvasta niin paljon, että halusi tänäkin vuonna kakun samalla aiheella. Alunperin minun piti maalata myös ihan sama kuva, kuin edellisessä, mutta enpä sitten maalaushetkellä sitä kuvaa enää löytänyt, vaikka olin sen aiemmin "arkistostani" etsinyt... valitsin sitten vähän erilaisen kuvan ja kun maalaus oli valmis, niin alkuperäinen kuvakin löytyi ja vielä ihan keittiön pöydältä
Pohja on 4 munan ja välissä ohuelti mustikkahilloa ja reilusti mustikkatäytettä, johon sekoitin laktoositonta kermaa, laktoositonta rahkaa, vaniljakreemijauhetta ja pakastemustikoita. Täyte oli sellaisenaan sopivan paksua, joten liivatetta ei tarvinnut käyttää. (tässäkin kävi vähän hassusti, piti tehdä mustikkamousse, mutta eihän täältä omalta pikku paikkakunnalta löytynyt yhtään laktoositonta, maustamatonta tuorejuustoa, joten piti sitten säveltää muunnos Reunoilla Valion laktoositon kerma, koristeet marsipaania. 08.10.2009 - 16:10
1 vuotta täyttävälle pikku tytölle haluttiin hevos-aiheinen kakku. Piirsin vähän mallia ottaen kuvan hevosen päästä ja leikkasin sen marsipaanista, samoin kuin kaikki yksityiskohdat, kuten harja, korva ja silmä ym. Tomuvärillä tupsuttelin varjostuksia sinne tänne ja pakko oli ihan hiukan laittaa kimallettakin hevosen turpaan ja kaulaan
Pohja on 6 munan ja väliin laitoin vadelma-vanilja hilloa ja diplomaattikreemiä. Reunoilla flora vispi, johon lisäsin vähän vaniljakreemijauhetta makua antamaan. Tässä hevosen pää ennen kakun päälle laittamista.
06.10.2009 - 23:01
Nää autot on mun ja näköjään poikienkin suosikkeja aina vaan Ensin kuvia joka suunnalta...
Pohja on tuttuun tapaan paistettu auto-vuoassa, 4 munan ohjeella tulee sopivan kokoinen. Sitte leikelty ja muotoiltu vähän oikeamman muotoiseksi, esim katon kaltevuus ja takaspoileri. Väliin laitoin mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä. Marsipaanin alle uskalsin laittaa tällä kertaa ihan flora vispiä sokerikreemin sijaan, koska tiesin että kakku syödään samana päivänä. (Mä kun yritän välttää aina sitä sokerikreemi-marsipaani yhdistelmää, se kun on niin kamalan makea.) Koristeluissa eli kakun yksityiskohdissa käytin päivänsankarin nimeä ja ikää Salaman omien tunnuksien sijaan. Ja vaikka aina katselen vähän mallia edellisistä samanaiheisista kakuistani, niin kyllä silti tulee kaikista aina aivan eri näköisiä. Tällekin Salamalle tuli jotenkin vähän ilkeä ilme, vaikka tarkoitus ei toki sellainen ollut 06.10.2009 - 22:51
Väinö täytti 4-vuotta ja tykkää traktoreista ja rekoista. Ajattelin ensin maalata kuvan, mutta päädyinkin sitten tekemään koristeet marsipaanista. Aika isoja tuli tällä kertaa, näyttävät ihan uppoavan kakun päälle Pohja on muistaakseni 4 munan ( pitäisi kaikki laittaa heti ylös, muuten unohtuu...) ja vällissä hilloa ja diplomaattikreemia. Päällä marsipaani ja reunat flora vispiä. Traktori ja rekka on tuollaiset ihan yksinkertaiset mallit, en edes yrittänyt tehdä pienoismallia, se kun ei minulta onnistu
19.09.2009 - 22:42
Tässäpä taas pari kakkua uunista ulos
4-vuotta täyttävä Evert halusi tänä vuonna kakuksi autot-elokuvasta tutun Make-rekan. (Viime vuonna tein hänelle Martin ja Salaman.) Olen aiemmin tehnyt Make-kakut aina kaksi osaisina, eli hytin ja peräkärryn erikseen, mutta nyt halusin tehdä yhtenäisen. Paistoin 6 munan neliskulmaisen pohjan, jonka leikkelin rekan malliin. Ihan nappiin ei leikkely mennyt, joten jouduin tekemään Makelle erillisen lippalakin pienestä kakunpalasta, jonka päällystin erittäin paksulla marsipaanipalalla. (sanoinkin kakun tilaajalle, että sitä ei välttämättä tarvitse syödä, jos ei oikein paljon tykkää marsipaanista...) Tuo erillinen lippis sitten vähän teki kakusta "rähjäisen", mm rekan hytti alkoi vähän painua kasaan. Yritin muutenkin olla laittamatta liian paljon yksityiskohtia, vain ne tärkeimmät jutut, joista rekan tunnistaa ehkä juuri Makeksi Täytteenä on mansikka- ja mustikkahilloa sekaisin ja diplomaattikreemiä. Kakun pinnan tasoitin sokerikreemillä ennen marsipaanin laittoa. Kaikki koristeosat on tässä kakussa marsipaania. Ja vähän tukea antamassa, mm lippiksen alla on muutama spagetti. ************* 10-vuotta täyttävä Arttu puolestaan oli pitkään miettinyt tämänvuotista kakun aihetta (viime vuonna oli Simpson- ja edellisvuonna Ari Koivunen-kakut) Päätyi lopulta Code Lyoko Ulrich-kuvaan, joka minulle oli aivan vieras aihe... Onneksi Arttu oli äitinsä kanssa löytänyt kuvan ja kakunkin mallin netistä, Kaarinan kakut-blogista, joten minä otin mallia Kaarinalta, Kiitos sinne!
Kakku on 4 munan ja välissä mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä. Pinta ja koristeet marsipaania (josta Arttu tykkää erityisesti, siksi laitoin koko kakun sillä). Marsipaanin alla ohuelti sokerikreemiä. Kuva maalattu kahdessa eri osassa, kuvasta varmaan ymmärtää, mitä tarkoitan. Maalaaminen oli aika hankalaa, kun mallikuva oli tosi pieni ja jos sitä yritti suurentaa, niin se tuli ihan epäselväksi.
15.09.2009 - 13:56
Roni tykkää pokemoneista ja sain hänen äidiltään nimet hahmoille, jotka halusi näkyvän kakussa. Nimien mukaan etsin sitten netistä kuvat, jotka maalasin Wiltonin väreillä marsipaanilevylle.
4 munan pohja, kostutettu mehulla ja väleissä vadelmahilloa raikastettuna pakastevadelmilla ja kermaa. Päälle värjäsin marsipaania siniseksi ja sen päälle laitoin nuo hahmot. Sinisellä koristelugeelillä tein vielä kiekurat hahmojen väliin, kun jäi muuten niin vajaaksi koristelultaan Reunoilla flora vispi ja ripottelin vielä iloisen kirjavia, pyöreitä koristekuvioita hieman päälle. 02.09.2009 - 10:31
5 vuotta täyttänyt Klaara halusi Nalle Puh-aiheisen kakun.
Pohja on 6 munan ja gluteeniton. Välissä vadelmahilloa jonka sekaan laitoin pakastevadelmia ja kermaa (siis sitä flora vispiä). Päällä keltainen marsipaani, koristeet myös marsipaania ja osa kukista sokerimassaa. Tekstit pruuttailin DrOetkerin koristelu "massalla" ( en muista mitä paketissa lukee...) Reunat flora vispiä, osan värjäsin vaaleanpunaiseksi ja pursotin isolla ruusutyllalla.
15.08.2009 - 23:30
Henriikka on (monen muun tavoin) hulluna noihin lippetseihin (kuten niitä itse nimittää...) ja erityisesti sarjan leppis on mieleen, joten kakun aihe oli helppo päättää. Ja marsipaanista kun ei hän tykkää ja minuakin on se viime aikoina alkanut aina vaan enemmän tökkiä, niin päätinpä oikein kokeilla kyseisen hahmon muotoilua sokerimassasta...
Tein koristeesta paljon isomman, kuin oikeat öttiäiset ovat ja aika paljon oli vaikeuksia saada pysymään tämä kasassa. Sokerimassa oli todella pehmeää ja sitten unohdin siitä vielä sen CMC:n kin. Nyt huomasin, että se aine todellakin auttaa kuivumisessa, tämä mötti ei meinannut kuivua sitten millään, tai kuivui pinnasta, mutta ei sisältä ja aina kun siihen koski, niin tuli pintaan joku repeämä. Paljon sai laittaa spagettia tukemaan. Ei siitä ihan esikuvansa näköinen tullut, mutta aika hyvin silti mielestäni onnistuin ja ainakin päivänsankari oli tyytyväinen. Lysähti kyllä aika tavalla kasaan siitä mitä se alunperin oli, mutta ei silti muuttunut muodottomaksi.
Tästä tuli otettua niin monta kuvaa, ettäoli jo vaikea valita sopivia, siksi niitä on aika monta... Pohja on 5 munan ja paistettu Wiltonin kukka-vuoassa. Kostukkeena on vadelmamehua, ohut kerros itsetehtyä kunigatarhilloa ja sen päällä tuoreita mustikoita ja vadelmia ja siihen päälle vielä floravispiä rahkalla terästettynä. Maku oli omasta mielestäkin oikein hyvä, tosi raikas! Päällä niin ikään mustikoita ja vadelmia, joiden päälle sivelin taas hyytelösokerikerroksen. Reunoilla floravispi+rahka. Koristeet on kaikki sokerimassaa. Nuo pikkukukat on tällä hetkellä mun suosikkejani, en muita kukkia enää tahtoisi laittaakaan. Minusta ne on niin suloisia ja saavat aina uutta ilmettä eri värisinä ja jo pelkästään sillä, että laittaa kukan keskustaan erivärisen koristegeeli tipan. (Alkuajoille olen taas näköjään palannut, tällaisia kukkia tein silloin koristeluinnostuksen alkuvaiheillakin, sitten tuli aika, jolloin kukat olisi tarvinnut olla mahdollisimman aidon näköisiä ja nyt saa olla taas selvästi koristeen näköisiä...) Kakkua jäi runsaasta muusta tarjottavasta johtuen melkoisen paljon ja meinataankin keittää huomenna mummin nimipäiväkahvit samalla kakulla, vähän tuunaan vaan koristeita uusiksi, otan tuon "öttiäisen" pois, kun Henriikka haluaa sen säilyttää
15.08.2009 - 23:17
Meillä vietettiin eilen keskimmäisen syntymäpäiviä ja minä tapani mukaan taas oikein innostuin leipomaan: Kahvipöydästä löytyi kalakakkua, kinkkupiirakkaa (Ullan ohje, tosi hyvää!), mustikkatiikeriä, mustikka-vadelmapiirakkaa, caipirinha-kakkua, täytekakku, pikkuleipiä ja karamellipoppareita. Ja arvatkaa vaan, jäikö kaikkia jäljelle... saadaan nauttia vielä monena päivänä herkkuja Kaikista en muistanut ottaa edes kuvia, mutta tässä joitakin:
Kalakakku, ohje mukailtu Elämä makeaksi-blogista.
Muropikkuleivistä on tullut tän kesän suosikki, siis minulle. Välissä on sitä ihanaa kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia. Laitan ohjeen taikinaan myöhemmin, koska sitä on kyselty.
Kakun koristeesta sain idean tehdä myös leppis-pikkuleipiä. Sama täyte kuin traktoreissa.
Caipirinha-kakkua piti myös kokeilla, kun monet ovat sitä niin kehuneet. Esim Hellapoliisilta löytyy ohje.
Ja tietysti täytekakku, Littlest Pet Shop ladybird-aiheinen
Laitan niistä, joista löytyy kuvia, omat postauksensa ohjeineen, niin menevät oikeihin kategorioihinkin sitten. 15.08.2009 - 23:09
Nämä kaksi kakkua tein jo ennen lomaa, mutta en ehtinyt niitä sitten enää tänne siirtämään. Ja hyvä muisti minulla näköjään on, koska en sitten yhtään muista, mitä olen näihin kakkuihin väleihin laittanut...
Tässä kakussa on päällä tuoreita mustikoita, jonka päälle sivelin hyytelösokerikiilteen. Oli kuulemma ollut tosi hyvää
Tähän kakkuun ei ollut muita toivomuksia, kuin gluteeniton Hello Kitty-kakku, niin ja ei paljon marsipaania. Siksi en laittanut kuvan allekaan marsipaania, vaan laitoin kuvan suoraan kerman päälle ja meinasi kyllä jäädä vähän valjuksi ja värittömäksi. Yritin kaikenmaailman koristehileillä ja -geeleillä vähän lisätä väriä ympärille. 23.07.2009 - 00:33
Sisaruksille tein synttäreille kakun, johon vaatimukset oli seuraavat: Mansikoita ja pupu
Onneksi tuli silloin keväällä tehtyä siellä Maisien kurssilla se pupu, niin oli suht koht helppo nyt sellainen tehdä, vaikken ihan samanlaista halunnutkaan tehdä. Maisien uudessa kirjassa oli tämän pupun kuva ja siitä mallia ottamalla sain koristeen tehtyä ja olen siihen jopa itse tyytyväinen Pohja on 6 munan ja paistettu Wiltonin kukan mallisessa vuoassa. Sisällä tuoreet mansikat ja kerma. Pursotuksiin olin suunnitellut jotain uutta juttua, mutta oli sen verran kiirus kakkua tehdessä, että en lähtenyt uusia koukeroita kokeilemaan. Paremmalla aikaa sitten... Koristeet on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Tätä kakkua oli taas erityisen hauska tehdä, kivaa yhdistää muotoiltuja koristeita ja marjoja.
Kakun oli toivottu riittävän koko viikonlopun, mutta sunnuntaina sain puhelun tyttöjen äidiltä, että kakku alkoi käydä loppuun. Nopeasti tekaisin kääretortun varakakuksi, joka jo noin puolen tunnin päästä soitosta tultiin hakemaan. Onneksi oli mansikoita vielä jääkaapissa
Kääretortun sisälle laitoin mansikkahilloa, vähän mustikoita ja kermaa. Päälle heittelin nopeasti mansikat ja parit sokerimassakukat ja lehdet ja reunoille helmiäisnonparelleja. Mielestäni ihan ok luomus, kun ottaa valmistusajan huomioon... 23.07.2009 - 00:19
Henriikan kaveri Ronja vietti synttäreitään ja äitinsä antoi kakun tekoon vapaat kädet. Kyselin sitten Henriikalta Ronjan mielenkiinnon kohteita ja ykkösenä tuli littlest pet shop:t. Itsekin niistä tykkään, siis ovat varsin suloisia otuksia ja erityisesti olen ihastunut sarjan leppäkerttuun ja kun se vielä sattui olemaan myös Ronjan suosikki, niin kuvan valinta kakun päälle oli helppo.
Ilmeisesti hahmo on sen verran uusi, ettei siitä meinannut löytyä netistäkään sellaista piirrettyä kuvaa, josta olisi ollut helppo ottaa mallia. Mutta sain kuitenkin hahmon tehtyä. Tein sen tällä kertaa vähän niinkuin palapeli tekniikalla. Kakku oli tosi iso, pohja on 8 munan, halk. n. 30 cm. Korkeuttakin kakulle tuli aikasmoisen paljon. Välissä tuoreita mansikoita viipaleina ja kermaa (flora vsipiä). Päällä on vihreä marsipaani, jonka päälle laitoin sen leppis-hahmon. Muutama kukka ja vähän kimalletta piti tietysti myös laittaa
19.07.2009 - 23:24
Huh huh, helteinen viikonloppu takana ja minä vietin sen melko tiiviisti keittiössä... no lauantaina olin pari tuntia mustikkametsällä sentään, ettei ihan koko aikaa sisällä joutunut olemaan. (torstaina ja lauantaina metsällä ja mustikkasaldo jo vähän vajaa 20 litraa, jee!!!) Laitan nyt vain kuvat, jotta pääsen "ihmisten aikoihin" nukkumaan, jutut kakuista myöhemmin
Hääpäiväkakunkin sain lopulta tehtyä, mutta siitä kuvat myöhemmin... nyt hyvää yötä! Edit: Jospa vähän tietoja noista kakuista. Kaikissa kakuissa on sisällä tuoretta mansikkaa ja kermaa. Mansikoiden päälle on sivelty ohuelti hyytelösokerikiille. Laitan nyt vielä noista lasten kakuista omat postaukset, kun niistä tuli kuvia enemmän räpsittyä.
13.07.2009 - 10:33
Nyt ne lupaamani Erican kakut...
Kaksi 4 munan kakkua, joissa välissä tuoretta mansikkaa ja kermavaahtoa. Päällä marsipaani, jonka alle laitoin tällä kertaa sokerikreemin, koska kakkuja kuljetettiin vähän pidemmälle. Myös vihreät ruohopursotukset on kreemiä. Reunoilla valkoinen ja ruskea aita pursotus on puolestaan kermaa (siis sitä flora vispiä) Koristeluun suunnittelin jos jonkinlaista maatilan eläintä ja juttua, mutta kuinka ollakaan, aika ei taas oikein antanut myöden tuntikausia kestävää hahmojen muotoilua (ja varsinkin kun niitä koristeita tulee tehtyä yöaikaan, ei viitsi koko yötä siihen käyttää...), joten tein samanlaiset koristeet kuin aiemmassakin maatilakakussa. Vähän tyttömäisemmän koitin saada aikaiseksi kukilla ja mansikoilla 13.07.2009 - 10:19
Onpa unohtunut tämäkin laittaa tänne, tein tämän viikko sitten
4 munan pohja, välissä tuoretta mansikkaa ja kermavaahtoa. Päälle marmoroin sinistä ja vihreää marsipaania ja Bart-kuvan maalasin myös marsipaanille, leikkasin irti ja laitoin tuon marmoroidun levyn päälle. Pursotusten päälle ripottelin vielä vihreää ja sinistä koristeraetta. Kuva on aika huono, ei oikein erotu edes tuo marmorointi kunnolla, oli oikeasti aika kivan näköinen, kun värit oli niin samansävyiset.
06.07.2009 - 23:57
Viikonloppuna pääsin taas tekemään kakkua yhdestä mieliaiheestani, eli Helinä Keijusta. Se vaan on niin suloinen ja ihastuttava hahmo Tämä kakku meni melkein naapuriin, Siirille.
4 munan pohja, halk n.24 cm (en oo ihan varma... tää dementia...) Välissä tuoretta mansikkaa murskana ja kermavaahtoa. Koristeet marsipaania ja sokerimassaa. Ja koska koristeita oli aika paljon, en tehnyt muita pursotuksia, kuin nuo reunat, katsoin vain niitä tehdessä, että ylsivät niin ylös, että peittivät marsipaanin reunat. Ja vähän keltaista koristeraetta ripottelin siihen reunan päälle vielä. Tässä vähän muita kuvakulmia...
Pari tavallista mansikkakakkuakin tuli tehtyä ja muutama kahvikakku, mutta osasta ei kuvat onnistunu ja osa niin "perusjuttuja" etten niitä nyt tänne lisää Mukavaa heinäkuista viikkoa, täällä jo lasketaan päiviä lomareissuun, joka tuolla loppukuussa häämöttää 17.06.2009 - 22:38
Sunnuntaina pääsin tekemään jalkapallokakkua. Taas uusi aihe ja kiva sellainen. Ja kun päivänsankari vielä sanoi pitävänsä marsipaanista, oli kakku vielä suhteellisen helppo toteuttaakin.
Kakkuun tein 4 munan pohjat niin, että osan taikinaa paistoin pienessä pallovuoassa ja lopun taikinan tavallisessa pyöreässä vuoassa. Halk taisi olla noin 22 cm... Väliin toivottiin vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Marsipaanin alle laitoin sokerikreemin, ja myös vihreät ruohotupsut on samaa kreemiä. 14.06.2009 - 15:01
Viikonloppuun oli taas kertynyt oikein urakalla kakkuja, tämä ja Homer kakku olivat perjantain ensimmäiset valmistuneet kakut. Lisäilen muita valmistuneita tässä lähipäivien aikana. Aatu tykkää poliisiautoista ja sellainen haluttiin kakun päälle.
4 munan pohja ja välissä samat täytteet kuin edellisessäkin kakussa, eli vadelmahillo ja diplomaattikreemi. Kakun päälle laitoin sinisellä ja valkoisella marmoroidun marsipaanilevyn ja siihen päälle maalatun poliisiauton kuvan. Nimen ja iän tein taas valkosuklaasta Wiltonin kirjainmuoteilla. Reunoilla flora vispi ja sinistä koristeraesokeria.
14.06.2009 - 14:51
8 vuotta täyttävälle Juusolle tein pojan toiveesta Homer Simpson kakun. Vaikka itse en oikein Simpsoneista tykkääkään, niin kakkua oli taas kiva tehdä, uusi aihe on aina mukava!
Kakkuun haluttiin mahdollisimman vähän marsipaania ja kermavaahtokaan ei kuulu päivänsankarin lempimakuihin, joten ehdotin kuorrutteeksi sokericremeä ja sillä sitten kuorrutinkin kakun. Silmät on marsipaania. Pohjaksi paistoin 4 munan pohjan ns lasagnevuoassa, josta sitten leikkasin Homerin pään muodon. Täytteinä on vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä.
"Takaraivoon" laitoin vielä sankarin nimen ja iän Hauska sattuma oli myös, että Merja oli tehnyt melkein samanlaisen kakun myös tänä viikonloppuna
09.06.2009 - 11:12
Laitan tälle Salamallekin järjestysnumeron, kun sitäkin on tullut aika monta jo tehtyä Nyt pääsin kuitenkin tekemään ensimmäisä kertaa Salamaa marsipaanista, aikaisemmat on olleet joko sokericremellä tehtyjä tai maalattuja kuvia. (No, omalle pojalle tehty Salama silloin kakkutaipaleen alussa oli marsipaanista...)
Autovuoalla paistettu, 4 munan pohja. Välissä vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Marsipaanin alla sokericreme, joka tehty laktoosittomasta voista. Myös kerma oli tietysti laktoositonta. Tästä Salamasta tuli vähän liian leveä, lieköhän Salama hankkinut jonkin levikesarjan(?), kun on tuolta helmasta levinnyt... 09.06.2009 - 10:54
Aloitan nyt tässä vaiheessa numeoida näitä Hello Kitty kakkuja, se kun tuntuu olevan aika kestosuosikki tyttöjen keskuudessa, enkä aina keksi uutta nimeä niille Kitty kakuille. Tämä on siis järjestyksessään yhdeksäs Hello Kitty kakku, jonka tein
Emilia halusi kakun tehtävän kirjavuoassa ja päälle kuvan Kittystä, joka keinuu, sekä toiselle sivulle oman nimensä ja ikänsä. Keinuvasta Kittystä löysin netistä tasan yhden kuvan, joten sitä käytin mallina. Tällä kertaa tein kuvasta vähän kolmiulotteisen, kun muotoilin sen marsipaanilevystä. Pohja on gluteeniton, 4 munan pohja ja väliin laitoin lasten suuhun sopivaa vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Kermana käytin laktoositonta vispikermaa. Vaaleanpunaiset pursotukset on sokericremeä, jonka tein laktoosittomasta voista. Koristeet, joita tuli aika paljon....( meinasi mopo taas karata...) ne on marsipaania ja sokerimassaa. Pursotuksiin en ollut ihan tyytyväinen tässä kakussa, olisi pitänyt suunnitella enemmän ennenkuin alkoi tekemään ja tuo sokericreme meni vähän tökerön näköisesti tuon kerman päälle. Mutta enpä niitä poiskaan alkanut raapia. Oppia ikä kaikki
05.06.2009 - 23:52
Tänään vietti pieni Kosti-poika 2-vuotis syntymäpäiväänsä. Minulla ja Kostilla onkin päivälleen 31 vuotta ikäeroa...
Kostin äiti pyysi tekemään pojalle maatila-aiheinen kakku, koska maatilalla asustelevat. Minulla tuli heti vaikka kuinka monta ihanaa ideaa mieleen, mutta vahvimpana ideana oli heti, että kakun päälle pitää tehdä traktori; Jontikka ja possuja aitauksessa, niitä kun molempia löytyy Kostin kotoa. Koristeiden teko jäi taas viime tippaan (ei sen takia, että sokerimassatilaukseni viipyi, vaan ihan omasta saamattomuudesta...) ja olisin halunnut ehkä vielä jotakin pientä kakkuun laittaa, mutta aika hyvin tästä tuli sellainen kuin suunnittelinkin. Pohja on 6 munan ja gluteeniton. Väliin laitoin vadelmahilloa ja mansikka-vadelma-kerma-rahka-seosta (ei voi sanoa rahkaksi, kun sitä laitoin niin vähän). Päällinen on vihreää marsipaania ja reunoilla flora vispi, joka värjätty geelimäisellä värillä. Pursotuksista halusin myös kakkuun sopivat, joten tuon reunan pitäisi siis esittää jonkin sortin aitaa... Koristeet on sokerimassaa, paitsi kirjaimet valkosuklaata. (Tähän kakkuun olisi paremmin sopineet esim marsipaanista tehdyt kirjaimet, mutta halusin kokeilla tätä suklaallatekoa, kun siihen sain vinkin Kinuskikissalta. Muotit toimivatkin suklaan kanssa tosi hyvin.)
01.06.2009 - 12:36
Launtai aamuna vein tyttöjen kouluun opettajainhuoneeseen kakun, koska Henriikka oli mennyt sellaisen opettajille lupaamaan... oli siis kakusta ollut joskus juttua, mutta olin sen ajatuksen jo vähän unohtanut, kunnes tyttö perjantaina koulusta tullessa ohimennen kertoi sanoneensa opettajille, että äiti tekee teille huomiseksi kakun... no, en tiedä olivatko opettajat sitä tosissaan ottaneet, mutta päätin sitten kuitenkin sen tehdä.
Pohja on noin 3 munan, tein 6 munan taikinan ja jaoin sitä kahteen vuokaan. Kostutettu mehulla ja välissä mansikkahilloa ja mansikkamoussea. Marsipaanin alla on flora vispiä. Koristelun tein aamulla todella nopeasti, eikä siitä tullutkaan sitten yhtään sellainen, kuin olin kuvitellut... spritsaukset ei menneet sinne päinkään ja kukkien asettelukin olisi voinut olla parempi... seli seli... Toinen kuva on otettu ulkona ja sen värisävy on vähän hassu
Samoilla täytteillä tein myös tämän Helinä-keiju kakun. Vuokana oli 6-kulmainen vuoka ja siinä se toinen puoli 6 munan taikinasta.
24.05.2009 - 23:11
4-vuotta täyttänyt Viljami on henkeen ja vereen rekkamiehiä, joten kakun päälle piti tottakai saada rekan nuppi
4 munan pohja, halk n. 26 cm. Kostutuksena mehua ja välistä löytyi vadelmahilloa ja paksu kerros mansikka-vadelmamoussea, jossa marjoja oli reilusti, yli kaksinkertainen määrä alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna. Purkista maistellessani, maistuikin kyllä todella marjaisalta, joten taidan tästä lähtien lisätä vähän noihin mousseihin marjojen osuutta. Päällä ja reunoilla flora vispiä ja sen päällä sininen marsipaani, johon vielä laitoin vaalealle marsipaanille maalaamani rekan nupin kuvan. Reunapursotuksiin värjäsin osan vaahdosta vaaleansinisiksi.
Viljamin synttäreille meni myös voileipäkakku, josta taas vain pelkkä kuva, ohje löytyy Ullan Unelmakakut-kirjasta.
04.05.2009 - 09:45
Lauantaina tein 4-vuotiaalle pojalle spiderman-kakun. Pohja on 10 munan ja välistä löytyy lettuhilloa ja diplomaattikreemiä. Pinta marsipaania, johon spritsasin valkosuklaalla verkkokuvion ja siihen päälle laitoin marsipaanille maalatun spidermanin kuvan. Reunoille pursottelin flora vispiä. Nuo pääliosan reunapursotukset on tehty pyöreäpäisellä tyllalla ihan sikinsokin kiemurrellen. Se jotenkin minusta sopii tähän hämis-aiheeseen Numero 4 haluttiin myös kakkuun ja minä en sitten millään meinannut löytää sille sopivaa paikkaa. Tein sen marsipaanista muotilla ja laitoin sisälle tikun, jolloin sain laitettua sen pystyyn ja tökkäsin sen kulmaan, joka ei nyt kuvia katsellessa ollut kyllä sittenkään hyvä paikka. Mutta eipä sitä enää muutettuakaan saa..
28.04.2009 - 23:24
Sisarukset viettivät syntymäpäiviään ja halusivat yhteisen kakkunsa päälle kaksi erinäköistä Minni-hiirtä. Minä yritin tehdä työtä käskettyä...
Kakussa on 4 munan pohja, paistettu vuoassa, jonka halk. oli 26 cm. Kostukkeena spriteä ja välissä omena-vadelmahillo sekoitusta, sekä flora vispi, tuorejuusto, rahka - seos, jossa vaniljasokeria antamassa makua. Kuva maalattu marsipaaniille, reunapursotukset vispiä. Koristeet taitaa kaikki olla marsipaania, osassa voi olla sokerimassaa joukossa. Suklaalla yritin taas vähän spritsaillakin...
Mutta nyt nukkumaan, silmät ei pysy auki... zzzzZZZZZzzzz... 23.04.2009 - 10:02
Nooran kaverisynttäreille tein tällaisen Bratz-kakun. Pohja on 4 munan ja gluteeniton. Tein Sunnuntain gluteeniton jauhoseos-pussin ohjeella taas, tässä linkki siihen ohjeeseen. Paistoin sen kulmikkaassa vuoassa, jonka muoto tosin melkein häipyy, kun pursottaa reunat oikein runsaasti. Väliin tuli mustikka- ja vadelmahilloa sekaisin ja diplomaattikreemiä. Kostutin sekamehulla. Pursotukset flora vispiä ja samaisella Wiltonin 1M tyllalla, kun yleensäkin. Kuva maalattu marsipaanille ja taustan värityksessä matkin ihan suoraan Tikkunekun tekemää Bratz-kakkua, kiitokset taas idean lainaamisesta... Koristeet on osa marsipaania ja osa sokerimassaa. Ja HUOM!!! Nuo vaaleanpunaiset ja valkoiset sokerihelmet ovat DrOetker:n koristelusetistä ja siinä lukee, että ne sisältävät gluteenia, mutta sen huomasin tarkistaa vasta koristelun jälkeen, mutta toki varoitin kakun syöjiä siitä. (Mielestäni juuri nuo helmet eivät sisältäisi gluteenia, mutta myönnän kyllä että en ihan kaikkea gluteenista tiedä, kun olen sen verran vähän joutunut niitä tekemään. Mutta tarkkana pitää kaikkien koristeidenkin kanssa näköjään olla.) Pari kuvaa vielä... Maalaus lähempää:
Salamalla otetussa näkyy vähän kimallusta, jota ripottelin kuvan päälle.
07.04.2009 - 11:37
Eino, jolle vuosi sitten tein Salama McQueen-kakun, tykkää autoista edelleen ja äidiltään tulikin idea tehdä kakun päälle tärkeimpien autojen merkit.
Pohja on 6 munan, paistettu nelikulmaisessa reunavuoassa sen kokoisena, että mahtui hyvin tuohon tupperin kulmikkaaseen alustaan. Kostutukset mehulla, ohuelti mansikkahilloa alla ja reilu kerros mansikkamoussea päällä, näitä siis kahdessa välissä. (Mansikkamousse tehty mustikkamoussen ohjeella, joka löytyy vasemmasta reunasta omana sivuna.) Pursotuksista pitikin tehdä tavoistani poiketen hyvin matalat, jotta kupukin mahtui vielä kakun päälle. Ostin Confetista ison ruusutyllan, (aukon leveys n. 3-4 cm) ja litistin sen aukon "tasaiseksi", eli kumpikin reuna on suurinpiirtein saman kokoinen. Näin sillä saa pursotettua leveää nauhaa, jota käytin reunoihin. Päälipursotukset tein pienellä lehtityllalla. Autojen merkit on maalattu marsipaanille ja leikattu sitten irti. Kakun päälle kaulasin luon.valkoisen marsipaanilevyn, jonka suihkin vähän sinisellä spray-värillä ja sen päälle laitoin merkit. Kulmissa on värillistä sokeria, jota myös ostin Confetista viikko sitten, kun kurssin jälkeen päästiin ostoksilla käymään siellä.
Kuva siitä tyllasta, on vaan kamalan epäselvä. Tuon paksumman puolen siis litistin samankokoiseksi, kuin ohuempi oli. 21.03.2009 - 14:54
2 vuotiaalle Reettalle haluttiin Nalle Puh-aiheinen kakku. Muuten sainkin vapaat kädet. Ja kun Pia oli tehnyt niin ihanan Tikru-kakun, niin halusin vähän taas matkia
Pohja on 6 munan ja paistettu mun ehdottomasti lemparivuoassani, eli Wiltonin kukka-vuoassa. Välistä löytyy mustikka-ja vadelmahillot + diplomaattikreemi. (Melkein aina laitan lasten kakkuihin hillo+kermavaahto/diplomaattikreemit, koska tämä "perus paketti" tuntuu lapsille parhaiten maistuvan.) "Vahingosta" viisastuneena (leopardi-kakku ym) laitoin marsipaanin alle nyt sokerikreemin, jonka maustoin sitruunajauheella (kotigastronomin mauste). Yritin saada siihen vähän raikkaampaa makua... Päällä kaupan valmis vihreä marsipaani, jossa pikkuinen pala valkoista marsipaania joukossa. Kukat myös marsipaania ja ruoho värjättyä sokerikreemiä. Kuvan maalasin sokerimassalle, vajaassa 10 minuutissa... Olin muovaillut sokerimassasta ensin Nalle Puh-hahmon, mutta omien lasten ja omankin "tuomion" jälkeen en ollutkaan siihen tyytyväinen, niin piti äkkiä saada uusi Nalle tehtyä ja maalaamalla se onnistui nopeasti. Leikkasin kuvan irti ääriviivoja pitkin ja laitoin marsipaanin päälle. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, marsipaani asettui tänään hyvin ja muutenkin tuli sellainen kakku kuin suunnittelin. Toivottavasti kakku oli mieleinen myös tilaajalle... Kimalteet unohtui kokonaan, mutta eipä taida ne Nalle Puhiin kuuluakaan Ja vielä vähän eri suunnilta:
17.03.2009 - 09:02
Veljekset juhlivat synttäreitään yhdessä ja kakkutoivomuksena oli traktori isoveljelle ja peräkärryt pikkuveljelle Peräkärryt oli oikeastaan ihan helppo juttu, mutta traktori olikin sitten eri... Traktorinhan pitäisi olla ennemminkin korkea ja kapea, eikä leveä ja matala. Mutta valitettavasti tästä nyt tuli se jälkimmäinen... ei ole oikein mahdollista tai ainakaan helppoa tehdä kakun muotoon sitä korkeaa ja kapeaa, ainakaan jos haluaa sinne vielä täytteitäkin. kakhvikakkuna voisikin onnistua oikeamman näköinen muoto. Mutta tällaisen yhdistelmän sain aikaiseksi...
Lisähaastetta antoi myös se, että pohjat piti olla munattomia. Ensimmäinen pohja ei oikein kestänyt leikkelyä, mutta siitä sai onneksi tehtyä peräkärryn osat. Traktoriin tein pohjan Ullan Unelmakakut-kirjan ohjeella ja se olikin tosi hyvä ohje, se kesti leikkaamiset ja oli vielä tosi hyvänmakuinenkin. Sitä tulen varmasti käyttämään jatkossakin. Traktoriin laitoin kolme puista varrastikkua hytin kohdalle pitämään kakkua kasassa. Alkoi hytti heti kenottaa, kun olin sen kasannut, joten tuki oli tarpeen. Traktorissa on sisällä mustikkahilloa ja kermavaahtoa, peräkärryissä vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Molemmissa kakuissa on marsipaani ja sen alla ohuelti sokerikreemi. Minä en sitten saa sitä kreemiä koskaan tasaisesti kakun pinnalle, aina se "vetää" kakun pintaa mukaan ja sohlaa muutenkin, siksi ei tuo marsipaanikaan ole kovin tasaisen. Jäi myös ryppyjä aika paljon reunoille, mutta en niitä nyt alkanut kamalasti peittämäänkään. Pyöreään kakkuun onkin paljon helpompi saada marsipaani kauniisti kuin tällaisiin monimuotoisiin, ainakin minusta. Renkaat olen painanut pyöreällä muotilla pohjapalasta ja sivellyt ohuelti sokerikreemillä ja siinä päällä musta marsipaani. Sinne en siis edes yrittänyt laittaa hilloja tms väliin. Peräkärryillä on wiener nougat crushia hiekkana/kuormana. Ja pitihän kakut tietysti saada yhdistettyä kunnon yhdistelmäksi, joten traktoriin tein koukun ja kärryihin aisan...
Tätä yhdistelmää oli kyllä hauska tehdä, vaikka kello sitten ehtikin melkein aamuun ennen kuin pääsin nukkumaan. Saapahan rauhassa tehdä, kun muut nukkuu 07.03.2009 - 20:27
9 vuotta täyttävä esikoiseni mietti pitkään ja hartaasti, kumman aiheen valitsee synttärikakkuunsa, High school musical vai little pet shop:n. Jälkimmäinen vei sitten kuitenkin voiton, osaksi ehkä siksi, kun sanoin, etten osaa maalata hsm:n kuvaa itse vaan pitää tilata valmis kakkukuva ja sitä ei tyttö ilmeisesti halunnut. No onhan nuo pikku otukset kyllä muutenkin tosi kovassa suosiossa meillä ja muualla ja ihan hyvä että vielä valitsi kuitenkin tuollaisen selvästi lasten aiheen, toista se on varmaan vuoden päästä, kun vietetään kymppijuhlia... Muutenkin tytöllä oli hyvin selvät sävelet kakun ja koko tarjoilujen suhteen, äidin hommaksi jäi sitten se toteutus. Tosin, jos kaikki hänen haluamansa olisin tehnyt, olisi meillä ollut noin 15 eri piirakkaa ym makeaa leivonnaista pöydässä
Kakussa on 6 munan pohja, halk. 28 cm. Väleissä mustikkamousse + mustikkahilloa ja valkosuklaarahkaa+ lemon curd:ia, nämäkin siis tytön toiveesta (no tuon lemon curd:n laitoin omasta päästä). Kakusta tuli tosi korkea, kun laitoin koko määrät moussea ja rahkaa väleihin. Koristelusta tein vähän erilaisen kuin yleensä. Reunat pursotin vain osaksi ja kukatkin tein kermasta (niistä ei tullut kovin hienoja, pitää treenata vielä paljon), eli tässä kakussa ei ole ollenkaan marsipaania, kuvakin on maalattu vaahtokarkkimassalle (joka on muuten tosi hankalaa leikata...) Pursotuksissa otin vähän mallia karamellicakes:n Miralta. Laitan tähän samaan vielä kortinkin, jonka tein tytölle. Oli pakko tilata uusi, sulloinen Magnolia-leimasin Taitopuoti Paperinauhasta, tyttö pienen koiranpennun kanssa. Kortti on tehty pyöreään pohjaan ja reunat olen vahvistanut tussilla. Taustapaperi muistaakseni Paperellasta jostakin paketista.
04.03.2009 - 08:56
Viikonloppuna tein pari kakkua, joiden aihe, transformers oli minulle aivan vieras. Meillä ei poikakaan tiennyt niistä mitään... No, Google onneksi auttoi taas ja sain jonkinlaiset kakut aikaiseksi.
Pyöreässä kakussa on 4 munan pohja, halk.25 cm (en osannut päättää teenkö 24 vai 26 cm, joten säädin vuoan sitten siihen väliin Neliskulmaisessa kakussa on 6 munan pohja ja sen paistoin myös säädettävässä vuoassa, jonka tilasin Ullanunelmasta. Olen käyttänyt tosi paljon sitä pyöreää säädettävää reunavuokaa ja tätä tulee varmasti käytettyä myös paljon, koska koon säätelymahdollisuuksia on niin paljon. Kakuissa on välissä lettuhilloa ja Robertsin Bavarois vadelmahyydyke flora vispiin sekoitettuna. Reunoilla ja marsipaanin alla pelkkä flora vispi. Kuvat ja päälliset siis marsipaania. Koska aineksia jäi taas yli, niin tein vielä omalle porukalla jämäkakun, jonka koristelin pikaisesti vain suklaalla, koska lapsilta tuli käsky että marsipaania ei missään nimessä saa laittaa...
07.02.2009 - 13:38
Kakkupohjan tein sunnuntain gluteenittoman jauhopussin ohjeen mukaan, ja onnistui oikein hyvin. Kostutus sekamehulla ja välissä on vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Päälle tein pitkästä aikaa vaahtokarkkimassan/taikinan (marshmallow fondant) Olen sitä joskus kokeillut, mutta meillä ei lapset siitä silloin tykänneet, niin ei ole tullut tehtyä uudestaan. Mansikkämäki-blogista löytyy senkin tekoon oikein hyvät ohjeet, tästä linkki siihen. Eli kuvan maalasin kaulitun vaahtokarkkitaikinan päälle. Onnistui sekin oikein hyvin, ainut huono puoli on, että tuota vaahtokarkkimassaa ei saa ihan tasaiseksi, siihen jää aina vähän kuplia ja epätasaisuuksia. Pursotukset on taas, kuten lähes aina flora vispiä ja kukat ja lehdet marsipaania. Pitäisi tehdä taas joku päivä/yö kukkia ja lehtiä vähän runsaammin varastoon, jotta saa sitten vaan ottaa laatikosta kun on tarvetta. Laitan ohjeen vielä siihen pohjaan: Gluteeniton kakkupohja 4 munaa 2 dl sokeria 2 dl sunnuntai gluteeniton jauhoseos 1,5 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää varovasti munasokerivaahtoon. Kaada taikina rasvalla voideltuun kakkuvuokaan, paista 175 asteessa kauniin ruskeaksi. Anna jäähtyä hieman ennen kumoamista. 31.01.2009 - 18:17
4-vuotta täyttävä Ida halusi kakkuunsa tyttöjen suursuosikin, Hello Kittyn. Minä etsin netistä taas sellaisen kuvan, jota en ole vielä kakkuun tehnyt ja päätysin tähän prinsessaan, eikös se ole juuri passeli 4 vuotiaalle prinsessalle Kakussa on 4 munan pohja, wiltonin kukkavuokaan tehtynä. Väliin tuli tytön omasta toiveesta mansikkaa, eli mansikkahilloa ja valion mansikkakermaa vaahdotettuna. Päälle kaulasin vaaleanpunaista marsipaania, jonka päälle laitoin tuon kuvan. Kukkia ja kimalletta pitää tietysti myös olla prinsessa-kakussa ja kimalle olikin oikein erityistoiveena 27.01.2009 - 16:09
Viikonloppuun tulikin taas oikein urakkaa kakkurintamalla.
Aloitetaan monsteriautokakulla, joka meni 6-vuotta täyttävälle Ronille.
Kakku on halk 28 cm, 8 munan pohja. Väliin laitoin vadelma-ja mustikkahilloa, sekä diplomaattikreemiä. Kuvan maalasin marsipaanille ja tämä olikin varsinainen äkkinäinen maalaus, en käyttänyt sen tekoon varmaan puolta tuntia enempää. Silloin kun on yksinkertaiset, selkeät muodot ja värit niin kuva syntyy nopeasti. Kuvan leikkasin taas irti ja laitoin kaksivärisen marsipaanilevyn päälle, näin kuvaan saa mielestäni vähän kolmiulotteisuutta. Pursotukset sitä tuttua flora vispiä ja vähän ripsottelin wiener nougat crushia pursotusten ja marsipaanin reunaan, jotta marsipaani ei niin nopeasti ottaisi kosteutta kermasta. Tiedä sitten miten se toimi...
Seuraavaksi vuorossa oli kolme batman-aiheista kakkua:
Ensimmäinen oli ns tavallinen kermakakku, johon tuli Batmanin logo päälle. 24 cm, 4 munan pohja.
Toinen oli soikea marsipaanikakku myöskin logolla varustettuna. 6 munan suorakulmainen kakkupohja, josta muotoilin soikion.
Kolmas oli vähän erilainen, eli Batmanin pään/naamion mallinen kakku. Tässäkin 6 munan suorakulmainen pohja, josta muotoiltu oikea malli. Kaikissa kakuissa on täytteenä vadelma-ja mustikkahilloa. Soikea kakku on laktoositon, sinne laitoin vain pelkkää kermavaahtoa, mutta toisissa on diplomaattikreemi. Marsipaanikakkujen pinnan kuorrutin ensin sokericremellä ja siihen marsipaani päälle. Kermakakussa marsipaanin alla on kermavaahto. 11.01.2009 - 23:11
Tiltulle tein pyynnöstä synttäreille Hello Kitty kakun ja löysinkin tuollaisen tammikuuhun sopivan kuvan luistelevasta Kittystä.
Pohja on 4 munan, kostutettu spritellä, välissä ohuelti päärynä-mago sosetta ja banaanirahkaa, joka oli tilaajan toive. Paloittelin banaanit flora vispi-rahka seoksen joukkoon ja laitoin aika paksut kerrokset väleihin. Päällä on vaaleansinisellä värillä marmoroitu valkoinen marsipaani ja maalattu kuva "irrallisena" siinä päällä ja reunoilla flora vispi pursotukset. Tylla oli se joku tavallinen iso tähtitylla, vähän kuin wiltonin 1M. Lumihiutaleet ja ruusu on myös marsipaania. ***********************************************
...tässä vähän jo paljastusta meidän vauvasta, jota käytiin katsomassa lauantaina...
Ja Pauliina pitää suunsa supussa, tai oikeastaan sormensa kurissa
21.12.2008 - 23:59
Tänään tuo meidän nuorimmainen täytti jo 5 vuotta (vastahan oli se joulu, kun pääsin pojan kanssa aatonaatto iltana kotiin...) ja juhlat pidettiin ihan oikeana päivänä, kun osui niin sopivasti sunnutaille.
Kakun aihe oli taas jo aikaa sitten päätetty, Make-rekka pitää tehdä. Tosin, kun alkuviikolla olin Laurin kanssa kaupassa ja sanoin että nyt haetaan sitä marsipaania sitä kakkua varten, niin poika meni ihan totiseksi ja kysyi sitten että mikä olisi sellainen valkoinen eläin minkä voisi tehdä kakuksi...? Minä ihmettelin, että mitähän poika nyt mahtaa tarkoittaa ja asiaa kysyttyäni sain vastaukseksi, että kun hän ei tykkää siitä marsipaanista niin täytyy sitten tehdä joku sellainen kakku, jonka voi tehdä valkoisesta, eli kermavaahdosta. Voi pikkuista, oli valmis luopumaan Make-kakusta jotta ei tarvitse syödä marsipaania :) Sovittiin sitten heti kaupassa, että tehdään Maken nuppiosa marsipaanilla ja varsinainen peräkärry sokericremestä, siitä kun hän ja tytötkin tykkää :) No, Makea sitten tein tänään kamalassa kiireessä (jos mulla ei olisi kiire, niin se ei olisi normaalia. Omiin kakkuihin ei koskaan ehdi kunnolla panostamaan, kun on ne kaikki muutkin tarjoilut ym tehtävänä :( ) Kuvia en muistanut ottaa, kuin vasta kahvipöydässä ja kakku oli ollut pari tuntia jo jääkaapissa siinä vaiheessa ja kovasti oli alkanut marsipaani kupruilemaan joka paikasta. Laitoin sen alle kermavaahtoa, tosin tajusin nyt, että sehän oli sitä diplomaattikreemiä ja näköjään marsipaani ei kestä sitä oikein ollenkaan... Kakkuja varten paistoin kaksi suorakulmaista pohjaa, toisen isomman, jonka leikkasin pituussuunnassa kahtia ja siitä tuli peräkärry ja toisen, pienemmän, muotoilin rekan nupiksi. Välissä vadelmahilloa, sekin Laurin toive ja diplomaattikreemi. Ja kyllähän se Lauri heti sanoi, että ei se Make kyllä tuolta näytä, mutta kelpuutti kakun kuitenkin :) ![]() ![]() Autot-elokuva on ollut Laurin suosikki jo pitkän aikaa, kaksi vuotta sitten jo tein hänelle Salama-kakkua ja eipä tuo innostus näytä laantuvan, lahjatoiveenakin oli tämä: ![]() Iso Make-rekka, josta aukeaa erilaisia ajo-ratoja :) Kuvakin on Laurin itsensä ottama. 21.12.2008 - 23:36
Pikkuserkun Oskari-poika täyttää maanantaina 2-vuotta ja lupasin jo aiemmin syksyllä tehdä heille kakun. Aiheeksi annettiin Tomi Traktori, ja olikin sellainen aihe, jota en ole ennen tehnyt. Ne on aina erityiskivoja.
Mutta koska tuo tuleva joulu ja Laurin tänäpäiväiset synttärit tekivät jostakin syystä minut kovin kiireisiksi koko viikon (ja kun joka ilta oli jokin joulujuhla!), niin menin siitä mistä aita on matalin... Eli "kopioin" Jonnakonna askartelee-blogissa nähneeni tomi traktori-kakun tekotavan. Eli etsin netistä kuvan ja leikkasin osat marsipaanista ja kokosin niistä kuvan marsipaanilevyn päälle. Oli aika nopea tehdä tällä tavalla, eikä tarvinnut alkaa suttaamaan väreillä. ![]() Pohja on 6 munan, halk 26 cm. Välissä vadelma ja omenahilloa sekaisin ja diplomaattikreemi. Flora vispillä pursotukset ja vähän koristetähtiä ympärillä, sopivat niin hyvin kakun iloisiin väreihin. Tässä vielä toinen kuvakulma, josta näkee tekotavan paremmin. ![]() 15.11.2008 - 22:46
![]() Alkaa nuo autot-elokuvan vuorosanat olla jo aika hyvin hanskassa... sen verran monta kertaa ne jo kuullut... Eilen sain tilaisuuden tehdä toistamiseen Martti-kakun ja kylläpä sitä olikin hauska tehdä :) Otin jopa vaihekuvia kakun kokoamisesta, joten tässä kuvakavalkadi Martin valmistumisesta: Autovuoassa paistettu 4 munan pohja ja leikelty oikeaan muotoonsa ja täytetty vadelma-omenahillolla ja diplomaattikreemillä. ![]() Kuorrutettu ohuelti sokericremellä. ![]() Marsipaanilevy kaulattu ja nostettu päälle. Nyt nopeasti venyttelemään ja painelemaan oikeaan muotoonsa... ![]() Vähän jäi ryppyjä, mutta ne ei vanhassa hinausautossa haittaa mitään :) Ylimääräinen osa leikataan reunoja myöten pois. ![]() Ja tässä on jo koristeltu ja maalailtukin. ![]() Hinauslaitteet on suklaatikkuja ja kiinnitetty toisiinsa sulalla suklaalla. Kaikki muut koristeet marsipaania, paitsi sivupeilit sokerimassaa. ![]() Vähän vielä eri kulmasta... ![]() Ja sitten poseeraus mallin kanssa. Laurin mielestä ei yhdennäköisyys ollut lähelläkään täydellistä, mutta itse olin kerrankin todella tyytyväinen :) ![]() Onnea 5-vuotiaalle Jaakolle!!! Edit: Ei pitäis kuunnella miehiä... :) mä laitoin otsikoksi ensin tuon "...niinku STartti..." ja mies sanos, et se on vartti, eikä startti... no nyt kun sain kuulemalleni "taustatukea" kommenteissa Moonalta niin oli pakko mennä tarkistamaan... ja MÄ olin oikeessa!!! Jee! (niinku sillä nyt kauheesti olis väliä, mutta silti... :) ) Edit2: Lisäsin uuden kävijälaskurin, kun vanha ei ole muutamaan viikkoon toiminut kunnolla. Jätän senkin nyt kuitenkin vielä paikoilleen. Uuteen laskuriin sai laitettua vanhan lukeman, joten laitoin pikkuisen enemmän, kuin vanhassa oli, kun on tosiaan vuorotellen lisääntynyt ja vähentynyt lukema :) 09.11.2008 - 00:31
Vielä yksi kakku tälle päivälle (yölle...)
![]() Jotkin aiheet ovat sellaisia, että niistä pulpahtaa idea heti, kun sen kuulee... Tämä oli sellainen aihe. Kun Nikon äiti pyysi Nalle Puh-kakkua, tuli minulle heti ajatus talvisesta kuvasta, lumihiutaleita ympärillä. Ja vaikka ei täällä etelässä ole vielä tietoakaan talvesta ja lumesta, niin mieli on jo kovasti niissä... :) Pohja on 6 munan ja paistettu 28 cm vuoassa. Kostutin mehulla ja välissä on kunigatarhilloa ja samaista Robertsin bavarois-hyydykejauhetta, kuin edellisessäkin kakussa. Kuvan maalasin marsipaanille. Reunan maalasin vaaleansinisellä, jotta haluamani lumihiutaleet tulivat hyvin esille.Hiutaleet on myös kaikki marsipaania ja niissä pikkuisen helmiäissprayta vielä antamassa kiiltoa. Hassu sattuma, että Elämä makeaksi-blogissa on Ulla juuri tänään(siis eilen) laittanut kuvia silikonimuotilla tehtävistä lumihiutaleista :) Minusta muotti on tosi kaunis, mutta valitettavasti vähän liian iso. Tulee tosi iso marsipaanimöykky jollekein syötäväksi Jos jotakin olleellista jäi kertomatta, niin lisään aamulla. Nyt alkaa väsyttää niin paljon, että pitää siirtyä unten maille :) zzzZZzzz 03.11.2008 - 22:34
![]() 4-vuotta täyttävän Ronjan rakkaimmat lelut on Pentti-nalle ja Liisa-heppa. Nämä siis haluttiin myös kakun päälle koristeiksi :) Itse en ole kyseisiä kaveruksia koskaan nähnyt, mutta kuvat heistä sain ja niiden perusteella yritin heille jonkinlaisia kopioita vääntää. Tiedä sitten, tunnistiko niitä kukaan... :) (ainakin molemmat hahmot vähän lössähti siitä, mitä ne alunperin olivat, marsipaani kun oli taas kovin löysää ) Pohja on pellillä paistettu 8 munan pohja. Väliin laitoin mansikkahilloa ja säilykepersikkaa pieninä paloina sekä diplomaattikreemiä. Pursotukset ja pinta on laktoositonta vispikermaa ja vähän yritin taas spritsailla tummalla suklaallakin, tosin erittäin huonolla menestyksellä. Nyt uskon, että oikea spritsauspussi on parempi, kuin muovipussi... Ja koristeet siis marsipaania, johon pikkuisen laitoin sekaan sokerimassaa. Tilkkutäkin tein niin, että pyöritin punaisesta ja valkoisesta marsipaanista ohuet pötköt ja leikkasin niistä suht samankokoisia palasia. Sitten asettelin paloja vuorotellen vieriviereen ja lopuksi kaulimella kaulitsin koko syntyneen palalevvyn ohueksi, jolloin siitä tuli tuonnäköinen. Ja kun kerran oli 4-vuotias tyytö kyseessä, niin tottahan toki piti laittaa myös vähän discohilettä koristeisiin ja helmiäistä suklaan päälle :) ![]() ![]() 18.10.2008 - 13:43
![]() ![]() 9-vuotiaalle Henrille lähti toiveesta monsteriauto-kakku. Hieman päänvaivaa meinasi tuottaa nuo renkaat, mutta lopulta tein ne niin, että leikkasin kakkupohjasta pyöreät palaset ja päällystin ne suoraan marsipaanilla. Donitsit olisi olleet helpot ja kivat renkaat, mutta niitäkin olisi pitänyt lähteä Salosta hakemaan... Auton alle leikkelin vähän autoa pienemmän pohjapalan (paistoin sitä ja renkaita varten 4 munan, neliskulmaisen pohjan), jotta sain auton nostettua ilmaan ja renkaat oikeisiin kohtiin. Varsinaisessa autossa on 4 munan pohja ja väleissä taas tuttuakin tutumpaa omena-vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Samat täytteet myös siinä alla olevassa pohjakakussa. Pohjakakku on päällystetty sokericremellä, johon käytin osaksi kaakaojauhetta, joten siitä tuli oikeastaan kaakaokreemi. Autossa on ikkunat ja renkaat marsipaania ja muut osat sokericremeä. Kuvat on taas mitä on, meinasin unohtaa ottaa ne kokonaan ja sitten nappasin ne äkkiä, kun hakija oli jo vieressä :) 14.10.2008 - 00:09
![]() Tämän kakun pitäisi esittää autot-elokuvan Ramonea, mutta ei kyllä malliltaan ole oikean näköinen. Oikea Ramone olisi paljon matalampi ja leveämpi, mutta tein kakun autovuoalla, enkä huomannut jättää siitä pientä kerrosta kokonaan pois, niin tuli sitten vähän korkempi auto :) 4 munan pohja autovuokaan siis tehtynä ja välissä samat täytteet, kuin edellisissä kermakakuissakin, eli vadelma-omenahillo ja diplomaattikreemi. Päällys on sokericremeä. (ikkunakohdat marsipaania) Mulla oli hieno visio noista liekkikuvioista auton kyljessä, suunnittelin tekeväni ne hienosti lehti-tyllalla, mutta nepä ei oikein onnistuneetkaan. Jotenkin tuo sokericreme ei ottanut aiemmin pursotettuun cremiin kiinni, ja liekit meinasivat valua alas kokonaan... Sain kuitenkin niitä jonkin verran siinä pysymään. ![]() ![]() Nyt on jo aika monta kyseisen elokuvan autoa tullut tehtyä kakuksi... Minkäköhän pääsen seuraavaksi toteuttamaan... :) 06.10.2008 - 11:31
Viikonloppuun osui oikea synttäri- ja sitä kautta myös kakkusuma. Onneksi kakut jakautuivat silti tasaisesti koko viikonlopun ajalle :) ![]() Myös naapurin Inkeri juhli synttäreitään ja nimipäiviään sunnuntaina ja halusi kakkuunsa Minnin kuvan. Kakussa on 4 munan pohja, halk. 24 cm. Väliin laitoin ainakin omenahilloa, mutta nyt en oikeasti muista laitoinko myös vadelmahilloa... Samaan aikaan tätä kakkua täytin, kuin kinuskikakkujakin, joten saattaa olla, että oli pelkkää omenaa... (Voiko ihmisellä olla oikeasti näin huono muisti... :D ) Diplomaattikreemi tuli ainakin hillon päälle. Kuva maalattu marsipaanin päälle ja siihen suihkin ihan vähän helmiäissprayta vileä päälle, mutta se ei kuvassa näy. Ja pursotukset tuttua flora vipiä. FantasIINA:lta kävin vähän ottamassa vinkkiä noihin suklaaspritsauksiin, mutta niitä pitäisi kyllä treenata, jotta saisi niistä "sujuvampia". Pienempi reikä pitäisi ainakin spritsauspussissa olla, nyt tuli turhan paksua jälkeä. Kukat on marsipaania ja vähän lisänä vielä helmiäisnonparelleja. Inkerin äidiltä jo kuulinkin, että oli tyttö ollut haltioissaan kakusta :) ![]() 05.10.2008 - 21:15
Jotkut valittelee joskus, että on "bad hair day"... No, mulla taisi eilen olla "bad cake day" :) Ainakin musta tuntui siltä eilen... ![]() Kaksi auto-kakkua oli tilattu, Salama ja Martti. Aloitin Salamasta, kun sen on jo tehnyt monta kertaa, niin se on "helppo"....tai niin siis luulin... Sokericremestä tuli aivan liian vetelää, en tiedä mitä siinä tein väärin, aina olen tehnyt samalla tavalla. Ja aikaa jääkaapissa kovettamiseen ei ollut. Ei auttanut muu kuin pursotella sillä sitten vaan ja jälki on sen näköistä, ei hyvää ollenkaan. Kaiken lisäksi punaisen värin sekoittaminen ei tällä kertaa onnistunut, mulla oli yhtä uutta väriä ja ilmeisen paljon vahvempaa kuin Wiltonin värit, koska pikku tippa väriä vaikutti tosi paljon. No, ehkäpä Salama oli joutunut Ramounen maaliruiskujen käsittelyyn :) ![]() ![]() Martti-kakkua en ollut ennen tehnyt ja olin sen teosta todella innoissani, olen oikein odottanut sen tekoa! Mutta kuinkas kävikään.... Koska Salaman kanssa meni yllättävän paljon aikaa, jäi Martinkin tekoon sitä sitten aivan liian vähän. Kakku onnistui kyllä muuten ihan hyvin, mutta enemmän yksityiskohtia olisin siihen vielä tehnyt, jos aikaa olisi ollut enemmän. Martti on päällystetty kaakaojauheella värjätyllä marsipaanilla, ja sen alle laitoin sokericremeä. Hinausvälineet Martin lavalla olin suunnitellut tekeväni suklaatikuista, mutta niitä ei sitten tähän hätään löytynytkään, joten piti soveltaa. Mies toi kaupasta sitten lakuja ja niistä yritin saada telinettä kyhättyä. Molemmissa kakuissa on 4 munan pohjat, autovuoassa paistettu. Ja molempia muotoiltu oikeamman näköiseksi, Marttia vähän enemmänkin. Mutta ihmeen helpolla siitä sai Martin näköisen auton veisteltyä. Lavan kohdalta leikatun palan laitoin hytin päälle, jotta siitä tuli korkeampi. Väleihin laitoin vadelma-omenahilloa ja diplomaattikreemiä. ![]() Eilisen päivän minua oikeasti harmitti kakkujen epäonnistumiset, mutta toivottavasti kakut olivat silti mieleiset 3-vuotissynttäreitään viettävälle Evertille! 03.10.2008 - 21:59
![]() Viikonlopun kakkukimaran ensimmäinen valmistunut tuotos :) Tämä kakku meni äidin ja tyttären yhteisjuhliin. Idea kuvan aiheeseen tuli äidiltä ja on mielestäni aivan ihana! Mikä sopisikaan paremmin äidin ja 1 vuotiaan tyttären yhteiseksi kakkukuvaksi, kuin Kengu-äiti ja Ruu :) Itse valitsin kuitenkin kuvan ja päädyin tuohon syksyiseen kuvaan, jossa kengut katselevat yhdessä tuulen lennättämiä lehtiä :) Kakussa on 4 munan pohja, halkaisijaltaan 24 cm. Kostutuksena mehua ja väleissä ohuelti vadelmamarmeladia ja reilut kerrokset mustikkamoussea. Pursotukset laktoositonta vispikermaa ja kylläpä se olikin outoa käyttää, kun on vallan käyttänyt flora vispiä. Vähän liian veteläksi jäi vaahto ja pursotukset ei siten oikein hyvin onnistuneet. Koristeet on kaikki marsipaania. Kuvat jouduin ottamaan kännykällä, kun kamera oli miehellä töissä. Ovat vähän harmaita :( ![]() 28.09.2008 - 20:37
![]() ![]() ...postin tuo Pate jokaisen luo... 3-vuotias Aleksi tykkää postimies Patesta ja erityisesti Paten Kessi-kissasta, joten kakkuun tehtiin tietysti nämä hahmot. (Edit: Kissa on kyllä oikeasti JESSI... Eipä tule kovin tarkaan niitä kaikkia aina kuunneltua... Kiitos Pialle, kun huomasit :) ) Pohjana 6 munan pohja, halkaisijaltaan 26 cm. Välissä vadelma- ja omenahilloa sekaisin sekä diplomaattikreemiä. Kuva tehty minulle tutulla tyylillä, eli kuva ensin maalattu valkoiselle marsipaanilevylle ja leikattu sitten ääriviivoja pitkin irti. Kakun pintaan ohuelti flora vispiä ja sitten punainen marsipaanilevy, jonka päälle sitten vielä tuo kuva. Pursotuksissa flora vispiä ja tähtitylla (leipurien tukku) kokoa 10. Sitten muistin vielä kaapissa olevan syksyisiä sokerikoriste lehtiä ja niitä ripottelin reunoille. Sopivat hyvin tämän päiväiseen säätilaankin :) Paten silmistä meinasi unohtua valkoiset pisteet, mutta muistin sen onneksi ajoissa ja ehdin ottaa vielä yhden kuvankin "täysin valmiina" :) ![]() 21.09.2008 - 00:29
![]() 9 vuotta täyttävälle Artulle meni tämä Bart-kakku. Viime vuonna tein hänelle Ari Koivunen-kakun. Kuvan oli hän itse valinnut, joka kakun päälle piti tehdä. Pohjana 6 munan pohja, paistettu 26 cm:n vuoassa. Kostutettu mehulla, välissä mansikkahilloa ja mansikkamoussea, myös toiveesta. Taustamarsipaanin värjäsin ensin keltaoranssiksi, jonka jälkeen kaulitsin sen levyksi ja maalasin liekkejä tummemmalla oranssilla. Kuvaa varten kaulitsin valkoista marsipaania levyksi ja maalasin kuvan siihen. Leikkasin kuvan irti ääriviivoja pitkin ja laitoin taustalevyn päälle. Reunat pursotin keltaisella ja oranssilla (jäi kyllä aika vaaleaksi, ennemminkin persikan sävy) kermavaahdolla(=flora vispillä). Kuvan reunoille pursotin ensin tähtiä, mutta en ollut tyytyväinen niihin, joten poistin ne ja päätin kokeilla lehtityllalla liekkien (?) pursottamista...En tiedä näyttävätkö ne liekeiltä, mutta ovat ainakin paremman näköiset kuin ne tähdet :) ![]() 21.09.2008 - 00:13
Tässä tulee nyt oikein pikakakku... ![]() Nuorempi tyttö tuli perjantaina koulusta mitali kaulassaan, oli pärjännyt koulun olympialaisissa hyvin. Sanoin sitten lähinnä vitsinä, että pitääkö nyt tehdä sitten mitalikakkukin ja sehän oli sitten selvää: Kakku oli pakko tehdä! Perjantaina en sitä ehtinyt tekemään, mutta tänään (tai siis virallisesti eilen, lauantaina) oli muutenkin kakun tekoa, niin tein sitten kääretorttulevyn kakkua varten. Päätettiin sitten, että mennään kakun kanssa mummin ja pappan luo iltapäiväkahville. Kello oli kaksi, kun soitin mummille, että tullaan kakun kanssa tunnin päästä ja kakku oli siinä vaiheessa vielä levynä pöydällä... Ei muuta kun hihat heilumaan; Levy kahtia, kostutus mehulla, vadelma-ja mustikkahilloa väliin ja siihen päälle diplomaattikreemiä. Toinen puoli levystä päälle ja kermavaahtoa päälle. Reunoihin pursotukset ja päätinpä vielä kokeilla ensimmäistä kertaa pursottaa kermaruusujakin... no joo, ne on siis mun ensimmäisiä virityksiä, ja sen kyllä huomaa. Onneksi oli jääkaapissa valmiina värjättyä kermavaahtoa aamulla tehdystä kakusta. Sitten piti vielä tyttären käskystä tehdä mitali marsipaanista kakun päälle. Sen lättäsin nopeasti kakun päälle ja sekin meni ihan vinoon. Tyttö halusi vielä itse tekemänsä nimilapunkin kakun päälle :) Nopeasti vielä kuva kakusta ja noin 10 yli 3 oltiinkin jo kahvipöydässä naapurissa kakun kanssa! Ja kakku hävisi parempiin suihin alta aikayksikön. Lapset söi sitä jokainen 2-3 palaa. Oli kuulemma parasta kakkua, mitä ovat saaneet :) Pitäisikö tästä päätellä, että aina vaan kiireellä hommiin, niin onnistuu (ainakin maussa jos ei ulkonäössä)... :) 13.09.2008 - 15:21
![]() 3 vuotta täyttävä Roni halusi synttärikakkuunsa Shrekin :) Aivan loistava aiheen valinta, jos itse saan sanoa... :) Shrek-elokuvat on meillä katsottu moneen kertaan ja täytyy sanoa, että siinä vihreässä jätissä on jotain hellyyttävää. Ja näköjään Shrekin charmi puree kaiken ikäisiin :) Kakussa on 4 munan pohja, kostutuksena mehua. Väliin laitoin vadelma-ja omenahillon sekoitusta ja diplomaattikreemiä. Flora vispin värjäsin kevyesti kaakaojauheella ja sillä pursottelin reunat korinpohjaa ja päälliseen yritin tehdä lautoja. "Naulat" on koristehauleja, joita löysin kerran cittarista. Maistuvat muistaakseni lakritsilta ja ovat ihan pehmeitä kikkareita :) Shrekin muovailin kaupan valmiista vihreästä marsipaanista. Kirjaimet on Wiltonin muoteilla. Ja nyt yksi vinkki marsipaanimuotoiluun: Olen käyttänyt nyt viime aikoina maizena maissijauhoja marsipaanin muotoilussa apuna ja on paljon parempaa kuin tomusokeri. Tomusokerihan sulaa marsipaanin joukkoon, mutta tämä pysyy jauhona eikä näin ollen sitä tarvitse lisätä koko ajan. Ja jos sitä tulee laitettua liikaa, saa sen esim puhtaalla pullasudilla tms siveltyä pois marsipaanin pinnalta. Eikä mielestäni vaikuta makuun mitään, sitä tulee kuitenkin niin vähän itse marsipaanin joukkoon. Tässä vielä toinen kuvakulma... ![]() 01.09.2008 - 23:05
6-vuotta täyttävälle Miisalle tein toiveesta Hello Kitty-kakun. (Viime vuonna tein hänelle Minni-kakun.) Alkaa olla aika saman toistoa nämä minun kakut, eli 4 munan pohja, jossa väleissä vadelmahilloa (laitoin vähän mustikkasosetta joukkoon) ja Robertsin Bavarois-vadelmahyydykettä flora vispiin sekoitettuna. Kittyn tein tällä kertaa marsipaanista palapelinä, eli leikkasin osat eri värisistä marsipaaneista ja kiinnitin vihreälle marsipaanilevylle. Kukkia laitoin kuvaan mukaan, joten reunoille en tällä kertaa laittanut kuin yhden. ![]() ![]() Samoille synttäreille tein myös ison voileipäkakun. Samalla ohjeella, kuin on tässä viime aikoina tullut tehtyä. Mitä sitä toimivaa ohjetta vaihtamaan :) ![]() Ja piimähyytelökakku (ohje tästä klikkaamalla) meni samaan paikkaan. Tein tällä kertaa ihan ohjeen mukaisen annoksen ja oli ihan tarpeeksi riittävä tuohon vesililja-rengasvuokaan. ![]() 24.08.2008 - 23:49
![]() Henriikan 7-vuotis synttäreitä päästiin nyt lopultakin juhlimaan tänä viikonloppuna ja aiheeksi tyttö valitsi (äidin ehkä hieman avustaessa...) Helinä keijun. Kakkuun tein 6 munan pyöreän pohjan ja täytin sen vadelmahillolla ja Robertsin vadelma bavarois:lla. Kostutin mehulla. Kuvan maalasin taas mallista marsipaanin päälle ja koristeet, kukat on sokerimassaa, jossa hiukan marsipaania joukossa. Reunoille piti kokeilla jotain uutta pursotusta, mutta kuten aina, tuli taas sen verran kiire että turvauduin vanhoihin tuttuihin koukeroihin :) Kimalletta laitoin myös aika paljon, mutta ei ne tuossa kuvassa näy ja se näyttää muutenkin kamalan keltaiselta koko kuva. ![]() ![]() Ja kun kerran isosiskolle hommattiin keväällä myös puku teemaan sopivaksi, niin pakkohan se oli nytkin tehdä... onpahan sitten naamiaisiin asut valmiina :) ![]() Kaverisynttäreillä Helinä keijua ja keijuja oli joka paikassa... :) ![]() 24.08.2008 - 23:11
![]() ![]() Olen tehnyt kerran aiemmin barbiekakun, silloin koristelin sen sokericremellä, mutta nyt pääsin tekemään sellaista marsipaanista. Oli aika kiire päivä, kun tätä tein, enkä oikein ehtinyt kunnolla miettiä tekemistä ja siksi jouduinkin tekemään hameen kolmesta eri kappaleesta. Mutta minusta siitä tuli aika kiva tuolla lailla :) Pohjaan paistoin pienen pyöreän, halk 18 cm pohjan ja pienen (1/2 annosta) rengaskakun, kahvikakkuvuoalla. Väliin laitoin vadelmahilloa ja Robertsin vadelma bavarois:sta, eli kermanhyydykettä flora vispiin sekoitettuna. Marsipaanin alle laitoin lora vispiä. Barbien jalat ja vartalon kiedoin folioon ja upotin kakun sisälle. Myös vaatteen tein marsipaanista. 20.07.2008 - 12:30
![]() ![]() Sain tilauksen kakusta, johon haluttiin pojan oman monttupyörän näköinen koriste päälle... Valokuvasta mallia ottaen yritin sitten pyörää väkertää ja täytyy sanoa, että meinasi usko välillä loppua... on nuo poikien jutut jotenkin vaan paljon vaikeampia toteuttaa, kun tytöille kukat :) no, kukkiahan saa tehtyä muoteilla, ehkä ero on siinä :) Mutta mielestäni sain oleelliset piirteet pyörässä näkymään. Ja onneksi Ulla oli tehnyt vastaavanlaisen koristeen ja kakun, niin oli hyvä ottaa vähän mallia hänen tekemistään :) Pohjaksi tein kaksi 6 munan suorakulmaista pohjaa, joista leikkelin ja muotoilin neliön mallisen kakun ja kumpareet päälle. (Kakku oli noin uunin pellin kokoinen, juuri ja juuri mahtui alustoineen jääkaappiin.) Väliin toivottiin mansikkaa, joten viipaloin sinne pari litraa mansikoita ja kermavaahtoa niiden päälle. (Kakkuun tuli vain yksi väli, kun en uskaltanut leikata pohjaa kolmeen osaan. Olisi tullut sitten kovin ohuet levyt. Mutta laitoin sitten paksumman kerroksen täytettä.) Kostutukseen käytin laktoositonta maitojuomaa vaniljasokerilla maustettuna ja kermana oli ingmannin laktoositon vispikerma, koska kakusta haluttiin laktoositon. Päällinen ja koristeet on kaikki marsipaania. On muuten ensimmäinen kerta kun laitoin näin ison kakun päälle kokonaan marsipaania ja se jopa onnistui suht hyvin. Vähän jäi ryppyjä alareunoihin, mutta tässä teemassa ne ei mielestäni edes haittaa kamalasti. Ja koristeilla voi aina peittää niitä vähän :) Kaakaojauheella tein nuo "ajoreitit" marsipaanin päälle. ![]() Ensi viikolla tulee vielä pari kakkua ja sitten alkaa parin-kolmen viikon loma. Elokuun puolessa välissä on keskimmäisen synttärit ja nuorimman nimmparit, joten jossakin vaiheessa elokuuta pitää kakkua vääntää. 20.07.2008 - 00:16
![]() ![]() 4-vuotta täyttävä Emilia halusi synttäreilleen Hello Kitty-kakun. Kakun muotoon ym sain vapaat kädet ja halusinkin kokeilla kirja-vuoalla kakun tekemistä. Pohjana on 4 munan kakkupohja, paistettu siis kirja-vuoalla. Väleissä on vadelmahilloa ja Robertsin vadelman makuista hyydykejauhetta flora vispiin sekoitettuna. Kuva on maalattu marsipaanille, samoin kukat ja lehdet on marsipaania (pari pientä kukkaa taisi olla sokerimassaa). Pursotukset flora vispiä ja sokericremeä (vaaleanpunaiset). Jotenkin kiirehdin kakun koristelun kanssa, ( pelkäsin ukkosen lähestyvän ja vaikeuttavan hommaa ) ja kukat tuli läiskittyä vähän sinne sun tänne, ja yhden isomman kukan lisäsin vielä kuvan ottamisen jälkeenkin, tuohon vasempaan alakulmaan. Mutta kirja-kakkua tulee varmasti tehtyä toistekin, tykästyin kyllä sen vuoan mahdollisuuksiin. 06.07.2008 - 22:05
![]() Ei viikonloppua ilman kakkua :) Eilen tein tämän perhoskakun. Perhonen nyt olisi helppo tehdä ilman vuokaakin, mutta tilasin Confetin kesä alennuksesta Wiltonin perhosvuoan. Vuoassa oli ohjelappunen mukana, jossa muutama erilainen kuva koristellusta kakusta ja olinkin "laiskalla" päällä ja tein melkein samanlaisen, kuin yksi niistä... :) ei vaiskaan, ei se laiskuutta ollut, mutta mielestäni se oli kivan näköinen ja värinen, niin päätin tehdä samoilla väreillä. Reunat pursotin flora vispillä, niin ei tullut koko kakkuun niin makeaa päällystä. Tässäkin kakussa on 4 munan pohja, kostutettu vadelmamehulla, välissä vadelmahilloa ja Robertsin Bavarois-hyydykejauhetta vadelman makuisena. (On muuten tosi hyvän makuista. Täytettä tuli vähän liikaa, joten tein äkkiä kääretortun johon laitoin ylimääräiset täytteet sisälle niin sai itsekin maistettua.) Koristelu sokericremellä ja flora vispillä. Tuntosarvet on suklaatikut. Sitten kysymys elintarvikeväreistä: Minulla on pelkästään Wiltonin geelimäisiä värejä, joilla värjään esim tuon sokericremen. Kaikissa muissa väreissä pärjää aika pienellä määrällä, mutta musta ja kirkkaan punainen ovat sellaisia värejä, joihin joutuu laittamaan väriä oikein todella paljon. Ja tietysti jos haluaa tumman sävyn, niin joutuu laittamaan enemmän väriä. Onko jollakin kokemusta esim englannista tilatuista väreistä, että ovatko riittoisampia tai tehokkaampia värjäämään? Jossakin sarjassa on "extra black", mahtaako se olla värikylläisempää, eli riittääkö sitä pienempi määrä mustan värin aikaansaamiseksi? Kertokaahan kokemuksianne :) Edit: Säätelin taas pohjaakin vähän uuteen uskoon. Värit ei nyt ihan ole mun lemppareita, vaikka omasta kakusta niitä otinkin, mutta katsotaan kuinka kauan jaksan niitä katella:) 24.06.2008 - 23:42
![]() 3-vuotiaalle Aatulle tein toivomuksesta Martti-kakun. Ja tässäkin on taas yksi aihe, jota olen toivonut jo pitkään pääseväni tekemään :) Nuo autot-elokuvan hahmot kun on niin sympaattisia :) 4 munan pohja, välissä vadelmahilloa ja Blå Band:n vadelmamoussea sekoitettuna flora vispi vaahtoon. Pursotettavan vispin värjäsin kevyesti kaakaojauheella. Tuosta kyltistä piti jättää siihen oikeasti kuuluvat renkaat pois, kun olisivat tulleet niin pahasti kuvan päälle. Oma poika siitä heti huomauttikin, että ne puuttuu... :) 06.06.2008 - 19:51
![]() ![]() ![]() ![]() Pari hämähäkkimies-kakkua tuli tehtyä tänään. Laitan juttua myöhemmin illalla, nyt lähden mökille uimaan :) Edit: Nyt on uitu ja saunottu... Ylimmäisessä kakussa on 4 munan pohja, välissä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. (ja siis se minun "kermavaahtoni on sitä flora vispiä...) Marsipaanille maalasin netistä tulostamaani kuvaa mallina käyttäen kaupunkimaiseman ja irrallisen hämismiehen. Vähän laitoin hopeaa ja valkoista kristallipulveria tehostukseksi maalauksen eri kohtiin. Hämismiehen käsistä tuleva verkko on marsipaania. Reunapursotukset halusin tehdä kakun tyyliin sopiviksi ja teinkin tavoilleni poikkeavasti tosi "ohuet" pursotukset. Päälipuolelle reunaan pursotin pienellä pyöreällä tyllalla vielä tuollaista säkkärää, jonka pitäisi muistuttaa sitä verkkoa mikä tuon "otuksen" käsistä lähtee... :) Hämähäkkimiehen pää - kakussa otin mallia Kaurislapselta, jolla olikin hyvät ohjeet tuon tekemiseen. Tässäkin on 4 munan pohja, paistoin sen kulmikkaassa vuoassa ja muotoilin ennen täyttämistä pään malliseksi. Täyttäessä kakkua laitoin keskelle hieman paksummalti hilloa ja kermavaahtoa, jotta sain kakun pinnasta vielä pyöreämmän mallisen. Niin ja tähän laitoin taas sekoitusta vadelma- ja mustikkamarmeladista ja kermavaahtoa. Pinnan kuorrutin sokericremellä ja päällystin vielä punaisella marsipaanilla, jonka värjäsin itse, kun en muistanut ostaa valmista punaista. Marsipaani menikin oikein hyvin paikoilleen, ei tullut oikeastaan yhtään isompaa ryppyä. Oli kyllä hyvä laittaa se, kun oli uusi pyörivä kakkualusta... On aika kätevä kapistus sellainen juuri pursotuksissa ja marsipaanin laitossa. Pritsaukset ei sitten oikein onnistuneetkaan, menivät vähän miten sattuu, vinoon ym. ... 06.06.2008 - 19:49
![]() ![]() Pienelle Kosti-pojalle meni tämä jontikka-kakku. Traktorin muotoilin suorakaiteenmallisesta kakkupohjasta, se oli alunperin 8 munan pohja ja siitä sitten leikkelin kakun muotoonsa. Väleihin laitoin (minulle jostakin syystä nyt päähän iskostunutta) vadelma-mustikkahilloa ja diplomaattikreemiä. Kakun pinnan kuorrutin ensin sokericremellä ja sitten päällystin marsipaanilla. Vasta jälkeenpäin valokuvasta huomasin, että renkaat, varsinkin eturengas tuli kyllä pikkusen liian isoksi, mutta tuskin se ketään haittaa :) 06.06.2008 - 19:46
![]() Tämän kakun tein jo viime viikonloppuna, mutta en ole ehtinyt siirtää kuvaa tänne. Muistaakseni tämänkin väliin laitoin vadelma-mustikkahilloa ja diplomaattikreemiä, ne vakiot nykyään :) 01.06.2008 - 20:26
![]() ![]() Eskariinkin tein viimeisen viikon kunniaksi kakun. (Viime vuonna tein sinne tämän.) Tytölle ehdotin heidän eskari-kirjassa olevaa Anselmi-lohikäärmettä ja sen sainkin tehdä. Kakkua varten tein kaksi kääretorttulevyä ja kokosin niistä lohikäärmeen mallin, käyttäen mallina/apuna netistä "dragon"-nimellä löytyneitä kakkumalleja. Välissä on vadelma- ja mustikkamarmeladia ja flora vispiä. Päällinen on sokericremeä ja silmät ym yksityiskohdat sokerimassaa. Se kun kuivui nopeasti muotoon, joten pysyi nuo kolmiot selässä pystyssä. Tässä kuva kakusta ennen sokericreme kuorrutusta. ![]() 01.06.2008 - 20:18
![]() Päiväkodissa vietettiin satu-juhlia ja tein heille kakun. Poika pukeutui sammakko-kuninkaaksi, joten siitä lähti sitten idea kakkuunkin ja netistä löytyikin paljon erilaisia malleja sammakon toteuttamiseen. Wiltonin nallen pää-kakkuvuoalla tein pohjan ja leikkasin lisäksi jalat kääretorttupohjasta. Väliin laitoin vadelmamarmeladia ja flora vispiä. Päällinen on värjättyä flora vispiä. (Vispi on taas toiminut loistavasti, tulee kunnon kova vaahto, jota on helppo pursotella.) Silmät ja suu on marsipaania. 25.05.2008 - 20:59
![]() Tällainen Salama-aiheinen kakku meni 3-vuotis synttäreitä juhlivalle Viljamille. Kuvasta tuli pikkuisen liian iso, ei meinaa oikein kunnolla näkyä reunapursotusten alta... Pohja on 6 munan, välissä vadelmahilloa ja pakastevadelmia muussattuna ja diplomaattikreemiä. Kuva maalattu tuttuun tapaan marsipaanille. 27.04.2008 - 00:39
![]() Tätä kakkua voisi ehkä luulla 3-vuotiaan kakuksi, mutta tämäpä menikin 30-vuotis syntymäpäiväkakuksi :) (Laitan tämän silti lastenkakkujen kategoriaan.) Haluttiin Nalle Puh-kakku ja minusta oli kivempi tehdä siihen kukan mallinen kakku alle, kuin tavallinen pyöreä. Pohja on 6 munan ja väleissä mansikka-vaniljahilloa ja diplomaattikreemiä (=kermavaahtoa/flora vispiä + vaniljkreemiä). Päällä keltaiseksi värjätty marsipaani, jossa keskellä kuvan kokoinen aukko. Marsipaanien rajakohtaan laitoin pinkkiä ja vihreää koristelugeeliä ja sokerikuulia. Reunoilla flora vispi, johon lisäsin hieman vaniljakreemijauhetta. Päivitystahti on hieman hidastunut, mutta sitten tuleekin kerralla enemmän. Kun lopulta saa kuvat siirrettyä koneelle, niin laittaa samalla ne sitten tännekin kaikki :) 13.04.2008 - 22:18
![]() Lopultakin ehdin laittaa viikon aikana tehtyjä juttuja tänne...nyt tulee sitten kerralla enemmän "tavaraa"... 7-vuotiaalle Roosalle tein toiveesta Bratz-kakun. Ehdotin kerroskakkua, koska vieraita oli tulossa paljon... no, tästä riittää kakkua kyllä aika monelle... tuli vielä vähän isompi, kuin alunperin suunnittelin... :) Alimmaisessa kakussa on kaksi kääretorttulevyä joiden välissä ihan huippuhyvää (siis minun mielestäni) omena-appelsiinihilloa (ostin sitä koululta, ei saa tietääkseni tavallisista kaupoista) ja kermavaahtoa (flora vispi). Tähtikakku on paistettu vesililja-reunavuolla joka toimi hyvin kakkuvuokanakin. Siinä on välissä vadelmahilloa ja vähän säilykemandariineja murskattuna joukkoon ja kermavaahtoa. Molemmissa kakuissa on päällä marsipaania ja koristeet on kaikki marsipaania. Bratzin kuvan maalasin ensin valkoiselle marsipaanille ja leikkasin ääriviivoja pitkin irti. Vähän tuli turhan suuret silmät tytölle, muuten olen tyytyväinen. Enemmän piti tehdä vielä "brätsimäisiä" juttuja koristeeksi, mutta oli sen verran kiireinen loppuviikko leivonnan suhteen etten ehtinyt niin paljon, kuin olisin halunnut. Onneksi silikonimuotilla saa nopeasti kauniita kukkia tehtyä :) ![]() ![]() 07.04.2008 - 22:47
![]() ![]() Autot-elokuva on Eino-pojankin lempparifilmi, joten tottakai hänelle piti tehdä Salama Mc Queen-kakku :) 6 munan pohja on paistettu auto-vuoassa ja vähän muotoiltu kattoa vinommaksi ennen täyttämistä. Välissä on omenahilloa ja pätkismoussea. Kuorrutus on sokerimassaa ja marsipaania. ******************* A Lighting McQueen cake for a boy 2 years old. There is an apple jelly and "pätkis" filling inside the cake. The coating is buttercream and marzipan. 29.03.2008 - 13:28
![]() Sain mieluisan kakkutilauksen tehdä pienelle Sisu-pojalle synttärikakuksi Make-rekka. Alkuidea pojan äidillä oli ihan oikean näköinen Sisu-rekan nuppi, mutta sitten keksikin yhdistää Make-rekan aiheeseen jolloin siitä saatiin ehkä paremmin yksivuotiaalle sopiva kakku. Ja Sisun nimi piti tietysti kakkuun saada. Lopputulokseen sain vapaat kädet... (Niin, ja siis kaikki kakkutilaukset on tietysti mieluisia, mutta Autot-elokuvan suurena "fanina" kaikki siihen liittyvä on extra-kivaa...) Paistoin kolme pitkänmallista kakkupohjaa ja niistä muotoilin kakun. Onnistui ihan hyvin, mutta (aina löytyy paranneltavaa...) rekan nupista tuli aivan liian iso tuohon puoliperävaunuun nähden. Nupin pitäisi olla matalampi ja kapeampi, kuin perävaunun. Minulla oli jopa "aito" Make-rekka vieressä mallina, mutta en sitten tajunnut korkeuseroa tarpeeksi aikaisin. Kakun väleissä on mustikkamousse ja valkosuklaarahkamousse, joiden ohjeet löytyvät jo täältä blogista, joten en niitä enää tähän kirjoita. Marsipaanin alle laitoin sokericremen, mikä oli muuten tosi hankala levittää tuollaisen veitsellä muotoillun pehmeän kakkupohjan päälle. Koristelu on kaikki marsipaania. Tuon Liberon laitoin rekkaan siksi, koska minusta se sopi 1-vuotiaalle pojalle paremmin "sponsoriksi" kuin alkuperäisessä rekassa oleva ruostesuoja-mainos... :) ![]() ![]() Tässä näkyy käyttämäni malli myös kuvassa :) Ja lippiksen lipan alla on vielä tuet. ![]() 08.03.2008 - 00:16
![]() Tytön synttäreiden "teema" oli Mulan. Itse sitä hänelle ehdotin ja se meni jopa läpi, joten kakkuun maalattiin tottakai Mulanin kuva. Kiinalaiset merkit tarkoittavat Happy Birthday. Kakussa on 6 munan pohja. Väleissä rahkatäyte (flora vispi + rahka), johon sekoitin mustikka-, vadelma- ja karviaishilloja, mansikanpalasia ja vadelmia. Kukat sokerimassaa, jota olikin ihanan helppo muotoilla. Olen tainnut viimeksi viime vuoden keväällä sitä käyttää ja nyt ihastuin kyllä sen helppouteen. Kakusta tuli taas tosi iso, korkeuttakin taisi olla lähemmäs 15 cm ja se juuri ja juuri mahtui tupperin isolle suorakulmaiselle alustale, kupu ei mahtunut päälle. Suurin osa vieraista oli jo illalla ja kakusta syötiin noin 1/4.... no, huomenna tulee onneksi vielä lisää vieraita :) ![]() ![]() Tässä kuvassa näkyy englannista tilaamani disco-hile, värinä baby pink. Tekee ihanan kiiltäväksi... :) ![]() Ripottelin sitä myös pursotusten päälle ja kimalteli siinäkin tosi kauniisti. Kuvissa ei vaan niin hyvin näy. ![]() Tämäkin kuva on pakko laittaa... löysin sattumalta tytölle myös Mulanin puvun, kun etsin hänelle naamiaisasua kaupoista. Tyttö olikin tosi tyytyväinen, kun sai teeman mukaisen puvun. (Kaverit tulevat huomenna juhlimaan synttäreitä naamiaisten merkeissä) ![]() Aika rivi kynttilöitä... vastahan niitä oli siinä yksi... ************** a Mulan cake for my oldest daughter. I painted the picture in marzipan. The flowers are sugar paste. The chinese charecters means happy birthday. 05.03.2008 - 09:28
![]() Tämän kakun tein jo lauantaina, mutta on niin kiireinen viikko ettei meinaa ehtiä edes blogia päivittämään. Laitan nyt vain kuvia, juttuja kirjoitan joskus myöhemmin... ![]() ![]() ![]() A tractor cake. Maybe later I will tell more about it. 08.02.2008 - 18:23
![]() Tänään syntyi tällainen pieni Minni kakku 5-vuotis syntymäpäiviään juhlivalle tytölle. Oli nähnyt edellisen tekemäni Minni-aiheisen kakun ja ihastunut siihen. Ihan samanlaista en halunnut tehdä, vaan etsin netistä uuden kuvan, joka sopi paremmin tällaiseen pieneen, halk. 18 cm kakkuun. Ja siltikin kuva meinasi olla liian suuri. Olin ajatellut laittaa kukkia tuohon vaaleanpunaisen marsipaanin päälle, mutta piti laittaakin ne pursotusten päälle. Pohja on kahden munan ja väleissä vadelmamarmeladia ja flora vispi vaahtoa vaniljakreemi jauheella "terästettynä". Kuva on maalattu valkoiselle marsipaanille ja sen alla myös siis marsipaani, vaaleanpunainen. Ja pursotukset samaa vaahtoa, kuin välissäkin. Kuvan reunat maalasin punaisella värillä ja laitoin vielä pinkkiä koristelugeeliä päälle. Pursotukset onnistui tällä kertaa mielestäni hyvin. Tein jokaisen kiekuran yksitellen, siis että pysäytin pursottimen aina ennen seuraavaa kiekuraa ja kyllä se sitten oli hankalaa.. Yleensä teen pursotukset suht vauhdilla ja monta lenkkiä kerrallaan. Nyt piti koko ajan katsoa, että kumpaan suuntaan pitää kiekuran kääntyä :) Eikä tuo kyllä lopputulokseen pahemmin vaikuttanut, joten taidan jatkaa vanhalla tekniikalla. Kukat on tehty uudella silikonimuotilla, jossa on 11 erilaista kukkaa. (Kuva siitä muotista löytyy edellisestä kirjoituksesta.) Oikein hyvin en kukkia saanut asettumaan, ehkä pursotukset oli liian korkeita kukkien kokoon nähden. ![]() Olisi kakku ollut ihan hyvä ilman kukkiakin, mutta aina niitä on pakko kuitenkin laittaa :) ![]() Edit: Olen jo pitkään miettinyt kirjoittamista osittain englanniksi. Kokeilen sitä nyt ainakin joihinkin juttuihin soveltaa. Englantini ei ole koskaan ollut kovin hyvä, mutta pieniä juttuja ehkä osaan laittaa...) Ja jos virheitä kamalasti huomaatte, niin kertokaa reilusti, oppia ikä kaikki! From now on I´ll try to write something in english also. My english is not very good, but I´ll do my best... :) A little Minnie Mouse cake for a little girl. I painted the picture in marzipan. The flowers are also marzipan. 02.02.2008 - 15:45
![]() ![]() Sain vapaat kädet tehdä 3-vuotiaalle tytölle prinsessa aiheisen kakun. Jotenkin minulle suurena Disney-fanina tuli heti Disneyn Prinsessat mieleen ja päätin maalata prinsessa ruususen kakun päälle... Alkuviikosta tein hempeän vaaleanpunaisia kukkia kakkua varten... Mutta kun aloittelin kakun maalausta, niin ei mistään löytynytkään juuri sopivaa Ruususen kuvaa, joka olisi ollut hyvä kakun päälle maalattavaksi. Kaikki tyttöjen prinsessa-lehdet selasin monta kertaa läpi ja lähes kaikista muista prinsessoista löytyi sopivia kuvia, mutta ei Ruususesta. Joten lopulta päätin vaihtaa aiheen :) Lumikki oli varmaan helpoin kaikista prinsessoista, on niin selvät värierot vaatteissa ja mustat hiukset. Olen nyt tehnyt kaikki maalaukset samalla tavalla, eli valitsen kuva, joka on juuri sen kokoinen, minkä kakun päälle laitettavankin kuvan haluan olevan. Silloin saan tehtyä kuvan niin, että piirrän leivinpaperille kuvan ääriviivat ja tärkeimmät yksityiskohdat. Laitan leivinpaperikuvan marsipaanilevyn päälle ja kapeakärkisellä marsipaanityökalulla vedän samat viivat kevyesti marsipaanin pintaan. Maalauksen aloitan vaaleimmista väreistä ja viimeisenä teen tummemmat yksityiskohdat ja mustat värit. Taustan tein tässä kaikkien viimeisimpänä. En tiedä olisiko ollut helpompi tehdä se ennen viimeisiä ääriviivoja. Kakussa on 4 munan pohja. Kostutettu itsetehdyllä sekamehulla. Välissä vadelmamarmeladia ja vaniljakreemijauheella maustettua ja "vahvistettua" flora vispiä. Sama myös pursotettuna reunoilla. (Pursotukset ei tänään oikein onnistuneet. Tuli liian pienet lenkit kiekuroihin. Pitänee harjoitella lisää) Kukkien kanssa tuli pieni ongelma... Ne hempeät vaaleanpunaiset kukat ei todellakaan sopineet tähän kakkuun, joten jotain muuta piti kehitellä. Onneksi oli aiemmin tehtyjä punaisia ruusuja muutama laatikossa, joten laitoin ne kakun reunoille. Muutaman marsipaanisydämenkin laitoin kuvan päälle. Ajatuksissa oli ehkä vähän prinsessamaisempi kakku alunperin, mutta toivottavasti tämäkin kelpasi sankarille. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen ja varsinkin maalaukseen. Nyt tuli kauhea innostus maalata kaikki muutkin prinsessat tai muita Disneyn hahmoja. Vanhimmalla tytöllä on kuukauden päästä syntymäpäivä ja hänelle jo yhtä kakkuideaa ehdottelin. Saa nähdä, meneekö läpi vai vaihtuuko idea vielä moneen kertaan... Tässä kuva vielä pelkästä maalauksesta. ![]() 02.02.2008 - 15:31
![]() ![]() Tässä kakussa on noin neljän munan pohja. (Tein isoon, suorakulmion malliseen irtopohjavuokaan 8 munan pohjan ja leikkasin sen kahtia. Toisen laitoin pakkaseen ja toisesta tein tämän.) Kostutettu itsetehdyllä sekamehulla. Välissä ohuelti mansikka-vaniljahilloa ja reilut kerrokset mansikkarahkaa. Reunoilla flora vispi pursotukset. Päällinen kaupan valmista vihreää marsipaania ja sen päälle laitettu, valkoiselle marsipaanille maalattu ja irtileikattu Puuha Peten kuva. Pete onnistui mielestäni hyvin ja oli vielä tosi helppo tehdäkin. Lisäksi vähän sinisiä ja vihreitä nonparelleja. Tämä kakku meni ihan aikuiselle miehelle, joten jätin kaikki ylimääräiset hörhellykset pois. Pete oli pääasia! Tässä vielä Pete ennen kakun päälle laittoa. ![]() 15.01.2008 - 22:13
![]() Tänään aamusella tein synttärikakun hevosista tykkäävälle tytölle. 4 munan pohja, välissä vadelmamarmeladia ja mustikka-valkosuklaamoussea. Päällä marsipaania ja reunoilla flora vispiä. Hevosen pään leikkasin ruskeasta marsipaanista ja laitoin valkoisen marsipaanilevyn päälle. Maalasin hevoselle suun ja silmät ym elintarvikeväreillä. Tein ne tuolla lailla "epäselvästi" ja silmänkin harjan alle piiloon, kun en oikein osaa niitä hevosia piirtää/maalata... Harjan laitoin myös marsipaanista, vaaleamman ruskeasta. Näin sain siihen vähän lisää kolmiulotteisuutta. Hevosen kenkä ja kukat olisi voinut varmaan jättää poiskin, mutta niitä kukkia nyt pitää aina joka paikkaan päästä laittamaan... :) En muistanut ottaa kuvaa kakusta, kun sain sen juuri ennen kouluun lähtöä valmiiksi, mutta onneksi synttärisankarin isä otti kuvan ja lähetti sen minulle, Kiitos Makelle siitä! Edit: Tässä vielä toinen kuva kakusta, jonka sain tänään! ![]() 13.01.2008 - 13:41
![]() Tällaisen Nasu-kakun tein 8-vuotis synttäreitään juhlivalle tytölle. Pohja on 4 munan ja paistettu suorakulmion mallisessa vuoassa. Kakun välissä on mustikka-valkosuklaamoussea ja koristelu on sokericremeä. Laitan ohjeen tuohon mousseen, vaikka se taitaa jo ennenstään jossakin täällä olla. Olen sen jostakin blogista löytänyt, mutten valitettavasti enää muista mistä. Todennäköisesti sama ohje löytyy monestakin eri blogista. Tähän kakkuun tein moussen kaksinkertaisena, kun laitoin sitä kahteen väliin. Ohje kuitenkin yksinkertaisena. Mustikka-valkosuklaamousse 4 liivatelehteä 2,5 dl flora vispiä 100 g valkosuklaata 100 g maustamatonta tuorejuustoa 200 g mustikoita sokeria maun mukaan tilkka vettä liivatteiden liuottamiseen Laita liivatelehdet likoamaan kylmään, runsaaseen veteen. Vatkaa vispi vaahdoksi. Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Sekoita vispivaahto ja suklaa-tuorejuusto seokset keskenään. Soseuta mustikat halutessasi sauvasekoittimella, voi laittaa myös kokonaisina. Kuumenna tilkka vettä ja liuota liivatteet siihen. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen seokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mustikkasurvos ja sekoita tasaiseksi. (Kun kylmät pakastemustikat laittaa seokseen viimeisenä, niin seos alkaa välittömästi hyytyä, jolloin se on helppo laittaa kakun väliin. Ei tarvitse välttämättä kasata kakkua ylösalaisin vuokaan, kun mousse ei ole niin vetelää.) Sokericremen tein taas Valion HYLA voista, joka on vähäsuolaista ja minusta siitä tulee jotenkin paremman makuista, kuin täysin suolattomasta voista tehtynä. Tässä ohje vielä siihenkin: Sokericreme 250 g HYLA voita n. 500 g tomusokeria 2 rkl Valio maitojuomaa n. 1 rkl vaniljasokeria Vatkaa huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää puolet tomusokerista siivilän läpi ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää maitojuoma ja vaniljasokeri ja loppu tomusokeri ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Itse en laittanut aivan koko tomusokeripurkillista, jolloin cremestä tuli helposti pursoteltava. Geelimäisillä Wiltonin väreillä värjäsin cremeä eri väreihin. Tähän kakkuun tein cremen kaksinkertaisena. ![]() Kukat on pursoteltu kukkatyllalla, wiltonin nro 109 ja ruoho ns. ruohotyllalla. Nasussa olen käyttänyt eri kokoisia pyöreitä tyllia ja painellut cremeä tasaisemmaksi perunajauhotetulla sormella. (Tomusokerikin käy siihen) 11.01.2008 - 16:24
![]() ![]() Marsipaanisydänkakku 9-vuotiaalle tytölle. (Nimi peitetty keskeltä kakkua) Tästäkin lisäjutut illemmalla, nyt pitää kiirehtää kakkukahveille naapuriin (=pappan ja mummin luo)... Edit klo 0.15 Kakussa on 4 munan pohja, joka ei kyllä ihan kokonaan mahtunut vuokaan. Vuoka on uusi minulla, Kaiserin sydänvuoka, jossa on tuollaiset "piparkakkureunat". Ostin vuoan Anttilasta. Oli tullut aika paljon uusia vuokia ja leivontajuttuja sinnekin. Välissä on mansikkamarmeladia ja Fresta vaniljakastikejauheesta tehtyä "kreemiä" (=vähempi maitoa, kuin ohjeessa käsketään) kakun pintaan sivelin ohuelti sokericremeä, jonka tein ensimmäistä kertaa vähäsuolaisesta HYLA-voista ja tuli minusta jopa paremman makuista, kuin suolattomasta voista tehtynä. Päällä siis marsipaani ja alareunassa sokericreme pursotus. Kukat kaikki marsipaania, osa jo kuivumaan ehtineitä ja osa juuri aamulla tehtyjä, kun ajattelin että lapset useasti haluavat syödä/maistaa juuri koristeita, niin ei ole kaikki kukat sitten niin kovia :) Marsipaanin laitto alkaa lopulta sujumaan minultakin, tämäkin onnistui tosi hyvin, ei tullut oikeastaan yhtään ryppyjä reunoihin. *********************************** Minulta on muutama ihminen kysellyt millaista tyllaa käytän kermavaahdon pursotuksessa. Nyt muistin ottaa kuvan käyttämistäni. ![]() ![]() Keskellä on Wiltonin 1M ja reunoissa leipurien tukusta joskus talouskouluaikana tilaamani tähtityllat. Vasemman puoleisessa on aukon halkaisija 10 mm ja oikeanpuoleisessa 8 mm. Kaikkia tyllia käytän kermavaahdon pursotuksessa, tuo 8 mm on sopiva vähän pienempiin kakkuihin ja nuo kaksi muuta tekee sitten jo aika "muhkeaa" jälkeä. Muistaakseni tässä on käytetty 1M, tässä alemmassa, kinuskikakussa 8mm tähteä. Ja tässä on ollut suurin, eli 10 mm tähtitylla. 11.01.2008 - 16:18
![]() Lumiukkokakku alkuviikon lumisateen kunniaksi. Lisäjutut illemmalla :) Edit klo 23.55 Pohjana lumiukossa on 4 munan suklaakakkupohja ja paistoin sen Lidlistä ostamassani silikonivuoassa. Muoto ei valitettavasti tule kermavaahdon alta esiin, mutta koska kakku tuli ihan omalle perheelle ja lapset ei siitä marsipaanista ole vieläkään alkaneet tykätä, oli siis pakko laittaa kermavaahtoa. Noista pienistäkin marsipaaniosista sain kuulla, että "ei pitänyt olla marsipaania!" Välissä omenahilloa ja epämääräinen sörsseli kinuskikermaa, vaniljatuorejuustoa ja pätkiksiä. Aika makea yhdistelmä, olisi ehkä pitänyt laittaa tavallista kermaa. Niin, ja suihkin vähän helmiäisspraytäkin kakun pintaan, sitä kun on pakko joka paikkaan kokeilla... :) kakusta ei paljoa ole enää jäljellä ja lumesta ei senkään vertaa... mahtaako täällä päästä tänä talvena ollenkaan hiihtämään... 23.12.2007 - 12:19
![]() ![]() ![]() Perjantaina täytti meidän Lauri 4 vuotta. Synttäreitä oli kovasti odotettu ja jo aikaisin syksyllä löytyi netistä sopiva kakku, jollaisen Lauri halusi. Monsteriautot ovat kovasti Laurin mieleen ja siksi kakkukin piti tehdä siihen muotoon. Vähän kiireessä (kuten aina) taas kakkua tein, mutta onnistui silti ihan hyvin ja ainakin poika itse oli tyytyväinen. Auto on tehty autokakuvuoassa, 4 munan ohjeella. Välissä on Dronningholmin lettuhilloa (se on tosi hyvää) ja flora vispiä vaniljakreemillä maustettuna. Alustana autolle on 5 munan kääretorrtulevystä tehty kakku, jonka välissä banaania ja samaa vispi-vaniljakreemiseosta. Kuorrutukset on sokericremeä. Renkaat Arnolds:n donitsit :) Jos olisi ollut aikaa, olisin värjännyt renkaat kokonaan jollakin mustaksi, nyt sai niiden oma lakritsikuorrute riittää. Valkoiset jutut auton katolla on vaahtokarkkia. Renkaat kiinnitin grillitikulla kakkuun, jotta pysyivät paikallaan. Kakkujen välissä on munakennosta leikatut kupit, 5 kpl, jotta auto pysyi irti pohjasta. Niin ja auton alla on pahvinen foliolla päällystetty alusta. Tässä kuva, jossa näkyy ne kupit auton alla. Vähän on vinossa, mutta niin monsteriauton kuuluukin olla... :) ![]() 09.12.2007 - 01:06
Tyttöjen kaverille, Millalle tein kaksi kakkua syntymäpäiväjuhliin. ![]() Ensimmäinen kakku oli kavereille ja aiheeltaan Hello Kitty. ![]() Toiseen kakkuun tuli kinuskia ja valkosuklaakukkia ja -lehtiä. Ohjeet ja jutut myöhemmin... 26.11.2007 - 12:20
![]() 4-vuotta täyttävä Jaakko halusi syntymäpäivilleen traktori-kakun ja mallikin oli selvä, sen piti olla Massey Ferguson :) Onneksi muistin Merjan blogissa nähneeni traktorikakun ja kävinkin sieltä vähän ottamassa mallia, jotta sain edes vähän oikeanlaisen massikan aikaiseksi. Kakku on koottu kolmesta kääretorttulevystä, kerroksia siinä on yhteensä neljä, kun yhden kasasin palasista. (Tuli vähän ohuita kääretorttulevyjä taas tällä kertaa...) Väleissä on kaikissa vadelma-vaniljahilloa ja flora vispiä. Marsipaanin alla ihan ohut kerros Kaurislapsen blogista löytämäni ohjeen mukaista vaniljakiisseliä ja flora vispiä sekaisin. Päällinen on kokonaan marsipaania. Aika moiseksi palapelin kokoamiseksi meni kyllä tuo päällinen, ehkä seuraavan osaa sitten jo tehdä "paremmin" :) Mutta onneksi kakku oli ollut saajalleen mieluinen, sehän se taitaa se pääasia olla :) Edit: Vilkkuvasta taustasta tuli kommenttia, että se häiritsee... Vaihdoin "rauhallisempaan" tähtitaivaaseen :) 26.10.2007 - 23:54
![]() Minulta tilattiin hämähäkki-kakku, jossa ei saanut olla marsipaania. Jonkin aikaa mietin, miten ihmeessä hämiksen sitten toteuttaisin, mutta lopulta google auttoi taas minua :) Laitoin hakusanaksi spider cake, ja johan tuli hienoja kuvia hämis kakuista. Yhdessä tai oli kyllä monessakin, käytetty sokericremeä hämähäkin tekemiseen, joten siihen päädyin minäkin. Leikkasin kääretorttupohjasta pieniä ympyröitä lasin avulla ja ladoin kahvikuppiin päällekäin ja kostutin vähän mehulla. Annoin hetken aikaa muotoutua ja laitoin sitten kakun päälle. Sitten pienempi ympyrä pääksi hämikselle,muotoon kuorrutus sokericremellä ja jalat lakritsipatukasta leikkaamlla. Kakussa on 4 munan pohja, väleissä mansikkavanilja-hilloa ja flora vispiä. Päällä ja reunoissa samoin flora vispiä ja verkko pritsattu suklaalla. Pinnan ja reunan kuvioin koristeraapalla. ![]() ![]() Tässä hämis ennen sokericreme pursotuksia. Vietimme tänään myös halloweenia, mutta siitä kuvia huomenna, nyt väsyttää jo niin, että pitää mennä nukkumaan :) Z Z z z z 06.10.2007 - 23:45
![]() ![]() Sain tilauksen autokakulle, mutta värin ja mallin sain itse valita. Autot- elokuvan Luigi on ollut jo pitkään mahdollisten toteutettavien kakkujen listalla, joten nyt pääsin sitä tekemään. Mallia en alkanut muotoilemaan, siten olisi saanut paremmin näköisen :) Välissä vadelmamarmeladia ja pätkiksillä maustettua flora vispiä. (Mä tungen niitä pätkiksiä joka paikkaan nykyään... ) Pursotukset sokericremeä. Silmät ja pienet punaiset yksityiskohdat marsipaania. 29.09.2007 - 23:42
Onnea Aleksi! ![]() Poikien kakut on aivan selvästi paljon haasteellisempia toteuttaa, kuin tyttöjen. Tai sitten se vain tuntuu siltä, kun enemmän on kokemusta noista tyttöjen "hörhelöisistä kukkakakuista"... : ) No, onneksi kaikkia kakkuja on yhtä mukava tehdä! Aleksin äiti kertoi minulle, että poika tykkää "orange county choppers"-ohjelmasta... Ensin olin aivan tööt, mikä sellainen on, mutta surffattuani vähän netissä tajusin kyllä tietäväni, mistä on kysymys. Siltikin olin vielä vähän epävarma kakkuun tulevasta kuvasta, koska en uskonut osaavani maalata sellaisia moottoripyöriä, joita kyseisillä nettisivuilla vastaan tuli...Mutta sitten keksin maalata logon, jossa on myös moottoripyörä. Löysin yhden tosi hienon kuvan, jossa oli tuo logo ja sen ympärillä liekkejä. Oli vaan niin monimutkainen, että päätin unohtaa kuvan. Mutta halusin kuvaan silti niitä liekkejä, joten teinkin kaksi eri maalausta ja laitoin ne päällekkäin. Tässä vähän kuvasarjaa tekovaiheista... Ensin piirsin kuvan ääriviivat leivinpaperille. Laitoin paperin marsipaanilevyn päälle ja "piirsin" ääriviivat teräväkärkisellä marsipaanityökalulla marsipaanille. ![]() ![]() Seuraavaksi piirsin viivat elintarviketussilla näkyviin. ![]() Maalasin tekstin ja kuvan valkoisella Wiltonin pastavärillä. ![]() Taustan maalasin mustaksi. ![]() Kaulitsin toisen marsipaanilevyn, koko kakun päällisen kokoisen. Maalasin siihen liekkejä vapaalla kädellä ja reunat taas mustiksi. (Tuo viiva joka näkyy oikeassa alareunassa, on joku heijastus, ei näkynyt kyllä kakussa...) ![]() Laitoin liekki-kuvan kakun päälle ja sen päälle sitten pienemmän logo-kuvan. ![]() Kakun välissä on samat täytteet, kuin edellisessä Hello Kitty-kakussa. Pursotukset on flora vispiä, jota meni taas muutama purkki hukkaan, kun se ei vaahtoutunut... Kaksi purkkia sähkövatkaimella vatkattuna meni hyvin vaahdoksi, mutta neljä purkkia yleiskoneessa meni ihan velliksi. Hopeakuulat on suklaarakeita. 29.09.2007 - 23:20
Onnea Laura! ![]() Laura halusi synttäreilleen Hello Kitty-kakun, joten sellaisen sitten tein. Maalasin kuvan taas marsipaanille ja yritin ottaa vaihekuvia, mutta en oikein muistanut joka vaiheesta ottaa. Aluksi maalasin vaaleat värit. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun maalasin näin päin. Yleensä aina aloitan mustalla ääriviivoista. Nyt kokeilin, minkä näköinen tulee ilman tummia ääriviivoja, mutta ainakin tämä kuva ne tarvitsi, koska tuli noita pilviä tuohon taustaan. (Kuva surkea, otettu yöllä... ) Tässä mustat viivat on jo lisätty ja kuva on valmis kakun päälle, jossa laitoin muutaman marsipaanikukan vielä kissan korvalle ja hameeseen. ![]() Valmiina kakku näytti tältä: ![]() Kakussa on 4 munan pohja, kostutettu sekamehulla. Täytteenä mustikkavalkosuklaa- ja vadelmavalkosuklaa moussea, jonka ohjeen löysin Marielta. Vihjeen täytteen erinomaisuudesta sain Kuun karkeloiden Minnalta :) Vadelma-mustikka-valkosuklaamousse: 200 g valkosuklaata 5 dl flora vispiä 200 g maustamatonta tuorejuustoa 2 rkl kuumaa vettä 8 liivatelehteä 200 g pakastemustikoita 200 g pakastevadelmia 2 tl sitruunamehua Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa vispi vaahdoksi. Yhdistä tuorejuusto ja sula suklaa. Lisää vispivaahto tuorejuustosuklaa seokseen. Liota liivatteet kiehuvan kuumaan veteen ja valuta ohkaisena nauhana torejuustosuklaavaahtoon koko ajan sekoittaen. Ota puolet vaahdosta toiseen purkkiin ja lisää siihen mustikat. Toiseen vaahtoon lisätään vadelmat ja sitruunamehu. Käytä täyte heti, koska jäiset marjat hyydyttävät täytteen nopeasti. 15.09.2007 - 20:17
Ja tässä toinen tämän päiväisistä kakuista. ONNEA ARTTU!!! ![]() ![]() ![]() Tämä kakku meni siis synttäreitä juhlivalle Artulle, joka on kuulemma tosi kova Ari Koivunen-fani. Sain idean kakkuun Artun äidiltä ja täytyy sanoa, että oli kyllä haastetta kerrakseen, mutta mielelläni siihen tartuin. Kuva on siis maalattu geelimäisillä elintarvikeväreillä luonnonvalkoisen marsipaanilevyn päälle. Väreinä käytin vain mustaa ja valkoista ja tekstissä punaista. Ääriviivat vedin teräväkärkisellä marsipaanityökalulla leivinpaperin läpi marsipaaniin, mutta suurimmaksi osaksi tein vapaalla kädellä. Ja vaikka en kuvasta aivan näköistä saanutkaann, niin olen silti aika tyytyväinen työhön. On meinaan ensimmäinen maalaus ihmishahmosta. Kakussa on 6 munan pohja, kostutuksena spriteä ja väleissä Hellapoliisin tuttu mousse, tällä kertaa mansikoista tehtynä ja toisessa välissä valkosuklaatäyte, jonka olen löytänyt Ullanunelman sivuilta. (En niitä ohjeita nyt tähän kirjoita, ne löytyvät edellisen kakun kohdalta. Laitoin linkit noihin nimiin, sieltä löytyy myös kyseiset ohjeet.) Liekit on marsipaania ja pursotukset flora vispiä. Reunoilla myös hopeisia suklaarakeita. ![]() Tässä kuva maalauksesta ja mallikuvasta. Malli on otettu netistä, on jossakin fanipaidassa tämä kuva. Edit: klo 0:25 Nyt mä menen nukkumaan, oon aika monta yötä tehny taas koristeita ym, että alkaa valvominen vaikuttaa. Kirjoittaessa näitä ohjeitakin meni silmät välillä kiinni, joten jos on jotain kamalia virheitä, niin huomauttakaa vaan reilusti :) 09.09.2007 - 12:32
Tässä vielä yksi meidän 6-vuotiaan synttärikakuista. Kaverisynttärit pidettiin vasta eilen ja tein aivan pienen kakun, kun tiesin, ettei sitä kuitenkaan monikaan syö, mutta sankari halusi kuitenkin kakun. Ja aiheena oli taas Hello Kitty... ![]() ![]() Kakussa on 2 munan pohja, välissä mustikka-vadelmahilloa ja flora vispiä. Pursotukset vaaleanpunaiseksi värjättyä flora vispiä. Koristeet marsipaania. Aika samantyylinen, kuin muutkin kakut viime aikoina. Pitäisi harjoitella jotain uutta ja erilaista... :) Minulla oli pari purkkia sellaista flora vispiä, joissa oli viimeinen käyttöpäivä syyskuun lopulla. Ei vatkautunut kunnon vaahdoksi ollenkaan. Ovatkohan muuttaneet jotakin tuotteen koostumuksessa, koska keväällä/kesällä ei vatkautunut kunnolla ja nyt vatkautuu tosi kovaksi vaahdoksi. Kun ajattelin, että nämä minun purkkini olivat varmaan vielä "vanhaa" erää, kun siinähän on päiväykset aina tosi pitkälle. Edit: Unohdin laittaa vielä yhden kuvan... ![]() ...Olin laittamassa kermavaahtopurkkia jääkaappiin, kun se lipesi kädestäni... meni lattialle ja tuohon oveen, mutta jäi onneksi vielä purkkiinkin. :) Laskin huvikseni eilen, että kuinka monta TÄYTEkakkua olen tänä vuonna tehnyt. Aikaisempina vuosina olen tehnyt varmaan kaikkien syntymäpäiville + muutama muu, eli alle 10 jokatapauksessa. No, nyt olen tehnyt melkein kakun viikossa, 35 kakkua 36 viikossa, että miten niin kakkuhullu ihminen... :D 03.09.2007 - 09:58
Minulle sattui viikonloppuun oikein kakku-urakka, mutta onneksi tilaukset oli eri päiville, niin ei tullut kauheaa kiirettä ja paniikkia niiden kanssa. Eilen, sunnuntaina tein tuttavien pojalle 2-vuotis syntymäpäiväkakun. Toiveena oli autokakku ja mielellään Salama Mc Queen:n näköinen. Tällainen siitä tuli: ![]() ![]() ![]() Siihen nähden, että kakun pursotteluun ja koristeluun käytin aikaa vain noin 45 minuuttia, olen aika tyytyväinen lopputulokseen, vaikkakin tosiasiassa unohdin kyllä paljon yksityiskohtia, joita olisi voinut laittaa. Esim. takavalot ja lokasuojat puuttuu kokonaan. Väreihin, joiden sekoitteluun menikin yllätten paljon aikaa, melkein enemmän, kuin pursottamiseen, olen todella tyytyväinen. Punainen on oikein kunnon punainen, mutta laitoin kyllä paljon väriäkin siihen. Mustan kreeemin tein ensimmäisen kerran kokonaan kaakaotomusokerista ja siihen lisäsin sitten mustaa väriä, paljon meni sitäkin väriä, muttei niin paljon, kuin että olisi lähtenyt valkoista kreemiä värjäämään. R-kirjain konepellin päällä tulee Roni-nimestä ja kakkoset kyljissä pojan iästä. Vähän siis "tuunattu" Salama Mc Queen :) 01.09.2007 - 22:37
Sain tehdä serkkuni naapuriin Miisa-tytön 5-vuotis syntymäpäiville täytekakun, voileipäkakun ja pipareita. Pipareista en muistanut ottaa kuvia, mutta tein ne samalla muroleipien ohjeella, joka täältä blogista löytyykin. Täytekakun suhteen sain aika vapaat kädet ja se meinasikin ensin olla vähän hankalaa, kun en millään meinannut keksiä aihetta. Sen verran oli sovittu, että maalaan kakun päälle jonkun kuvan. Täytteitäkin mietin pitkään ja lopulta laitoin aika perinteiset mansikkaa ja banaania ja kermavaahtoa, johon lisäsin vähän rahkaa ja maustoin Marianne-murskalla. Toiseen väliin laitoin edellisten lisäksi vielä säilykepäärynän palasia. Toivottavasti kakku maistui vieraille, se on aina vähän jännää, kun ei itse pääse tuotostaan maistelemaan ja selittelemään "vikoja" :) Tällaiseen kuvaan sitten lopulta päädyin: ![]() Tässä lähikuvaa. ![]() Tässä maalaus ennen kakkuun laittoa. Tomuväreillä laitoin vähän vihreää väriä kukkakimpun kohdalle, jottei valkoinen pohja paistaisi niin paljon läpi. ![]() Voisin selitellä tästäkin taas tapani mukaan vaikka mitä, mutta tyydyn toteamaan, että maalaukseen olen tyytyväinen, mutta sijoitus kakun päälle epäonnistui ja siksi siitä tuli vähän toispuoleinen... Ja pohjankin olisi voinut vähän sävyttää jollakin värillä... :) 17.08.2007 - 23:48
![]() Tänään jatkettiin tytön 6-vuotis synttäreiden juhlintaa ja koska kakkua jäi viime perjantailta tosi paljon, laitoin siitä osan pakkaseen ja eilen otin sen sieltä sulamaan ja tänään vaan koristelin uudestaan. Tyttö olisi halunnut edelleen kakkuunsa Arielin, mutta koska en muistanut maalata kuvaa eilen, piti kuvan olla suht yksinkertainen, eli ei monia eri värejä eikä muitakaan yksityiskohtia, jotta ehdin maalata sen tänään aamulla. Joten päädyttiin sitten Hello Kitty-kuvaan. Pursotukset on taas samanlaiset, tehty vaan pienemmällä tähti-tyllalla tällä kertaa. Sitten menin vielä itsekin sorkkimaan vahingossa reunaa ja jouduin vähän korjailemaan pursotusta... Kuvasta meinasi tulla liian iso, olin ajatellut laittaa siihen vielä nimen yläpuolelle, muttei sitten mahtunutkaan. Ja marsipaanikukkia "tungin" taas tapani mukaan joka puolelle... :) ...Ja vieläkin kakkua jäi, meiän suku ei ole oikein koskaan ollut täytekakkujen perään ... Itse yritän kylässä aina maistaa lähes kaikkea, mitä pöydässä on, koska tiedän, että sen eteen on nähty vaivaa ja että se on tehty vieraita varten ja minusta vaan on epäkohteliasta emäntää kohtaan olla maistamatta edes pientä palaa kakkua tms... ehkäpä minä sitten juuri siksi olenkin tämän "muotoinen"... 11.08.2007 - 16:15
Eilen illalla vietettiin keskimmäisen, Henriikan 6-vuotissynttäreitä. Läheskään kaikki vieraat eivät päässeet tulemaan, joten juhlintaa jatkettiin tänään ja jatkuu vielä ensi viikonloppunakin... Kakun aihe oli jo varmaan pari kuukautta sitten päätetty, tyttö halusi Ariel-kakun. Meinasi vaan tulla pieni ongelma eteen, kun oli sopiva kuva etsitty netistä jo aikoja sitten ja tallennettu koneelle ja eikös tietsikka sanonut juuri tällä viikolla työsopimuksen irti... Mutta onneksi mies sai koneen sen verran toimimaan, että kuva saatiin tulostettua ja pääsin maalaamaan sitä marsipaanille. Kuvan maalasin pari päivää ennen ja säilyi ihan hyvänä huoneen lämmössä leivinpaperin alla. Alkoi kyllä heti hikoilla, kun laitoin kakun pääle, kun oli niin kuuma. Kermavaahdon, siis flora vispin kanssa otin varman päälle ja laitoin purkin rahkaa joukkoon ja siitä tulikin tosi hyvin pursotettavaa. Kokeilin uutta tyllaa, 1M ja sillä olikin tosi kiva pursotella. Tuli oikein kunnon kerrokset vaahtoa reunoihin :) Koristeet laitoin aika vauhdilla päälle, kun se kuumuus alkoi tehdä tehtäviään kermalle ja marsipaanille. Tuli aika paljon niitä laitettua, vaikka puolet jäi vielä käyttämättäkin... :) ![]() ![]() Ariel- kakku 6 munan pohja Täytteet: Vadelmahilloa (itsetehtyä) Vadelmamousse Mustikkahilloa (itsetehtyä) Mustikkamoussea Päällä: Marsipaanikoristeita Pursotukset flora vispi + rahka Vadelma- ja mustikkamousse: 1 prk flora vispiä 1 prk rahkaa 1 prk sunnuntai kuningatar-tuorejuustoa n. 1 dl sokeria n. 1/2 dl mehua/vettä 6 liivatelehteä n. 5 dl vadelmia tai mustikoita soseutettuna Liota liivatteita noin 5 minuutia kylmässä vedessä. Vatkaa flora vispi vaahdoksi, lisää rahka, tuorejuusto ja sokeri joukkoon. Kuumenna tilkka mehua/vettä ja liota liivatteet siihen. Kaada liivateseos varovaisesti kermaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi soseutetut marjat. Tein molemmat mousset samalla ohjeella. Jatkossa voisin jättää tuon tuorejuuston pois, kun lapset ei meillä tästä tykkää, mutta rahkasta tykkäävät kyllä. Tai sitten laittaa vaan perinteisesti hillo ja kermavaahto, se kelpaa kaikille :) Tässä kuva koko tarjoiluista ![]() Lisäksi tarjolla oli mustikka-vadelmapiirakkaa,joka tehty tällä ohjeella, suklaamuffinsseja myös Marien ohjeella auto- ja prinsessa vuoissa ja muropipareita. Ja pakko on laittaa vielä tämäkin kuva... ![]() Vietettiin samalla Laurin nimipäiviä ja oli poika aika innoissaan, kun sai pappalta näin komean konehallin lahjaksi! Kun olimme siellä lomareissulla, niin ostettiin Laurille matkalukemiseksi joku traktori-lehti ja sitä lukikin tosi tarkkaan. Huomasi sitten siellä kuvan, jossa oli poika ja konehalli ja tekstissä luki, että isä ja poika yhdessä tekivät hallin. Kotiin tultua Lauri kysyi heti pappalta, että tekisikö pappa hänelle konehallin. Pappa lupasi tehdä ja nyt se sitten valmistui juuri nimipäivän kunniaksi. Ei meinannut poika mennä illalla nukkumaankaan ollenkaan, kun leikki vaan. Ja puhui monta kertaa, että "nyt mulla on oma konehalli!" Halli piti viedä pojan huoneeseen, vaikka aika iso se sinne on. Ehkä sen jossakin vaiheessa saa siirtää ulos :) Ja arvontaankin voi osallistua vielä, tästä pääsee sinne! Taitaa arpominen siirtyä huomiselle, kun jäin yksin kotiin, lapset lähti mummin ja pappan luokse ja mies on keikalla, soittamassa. Edit: Arvonta-aika on päättynyt!!! Ilmoitan voittajan lähiaikoina!!! Edit2: Arvonnan tulos täällä! 30.05.2007 - 11:02
![]() Lupasin tytölle, että teen hänelle eskariin vietäväksi jonkun kakun näin viimeisen eskariviikon kunniaksi. Montaa eri kakkua mietittiin, mutta lopulta päädyttiin linnaan. Vuokaa siihen ei minulla ollut, joten leikkelin sen ihan vain kahdesta kääretorttulevystä. Kakussa on kaksi kerrosta, paitsi tornien ja kattojen (ei keskimmäisen katon) kohdalla kolme. Pohja: (tein 2 kpl) 5 munaa 2 dl sokeria 1,5 dl vehnäjauhoja 1,5 dl perunajauhoja 3 tl leivinjauhetta Välissä: Vadelma-vanilja hilloa flora vispiä, jossa marianne-murskaa Kuorrutus: Sokericreme: 250 g suolatonta voita 500 g tomusokeria 1 rkl vanilliinisokeria 2 rkl maitoa Valkoiset osat flora vispiä, kukat ja köynnökset sokericremeä ja marsipaania ja sokerihelmiä. 24.04.2007 - 23:10
![]() Tällaisen kakun tytöt saivat aikaan. Tein heille kääretorttupohjan, leikkasin sen kahteen osaan ja väliin laitoin omenahilloa ja kermaa. Päälle myös kermaa. Pursotukset tein minä kauhealla kiireellä, kun mummi ja pappa odottivat kakkua jo kahvipöydässä. Tytöt laittoivat sitten tekemiänsä marsipaanikoristeita kakun päälle, molemmat omille puolilleen. Heilläkin oli kiire niiden laittamisessa, että päästiin syömään kakkua. Oli muuten tosi hyvää, minusta itse tehty omenahillo on maailman parasta hilloa ja vielä kermavaahtoa sen kanssa. Lapsetkin tykkäsivät kaikki kakusta, vaikka vanhin jättikin koristeet syömättä, kun ei tykkää marsipaanista :) 09.04.2007 - 17:15
Oltiin eilen katsomassa ystäväperheen pikkuista poika-vauvaa ja tein heille uudella vaunu-vuoalla kakun lahjaksi. Oikeastaan tilasinkin vuoan ihan tätä varten ja kun vielä toinenkin ystävä saa kesällä vauvan, niin onhan sille vielä tulossa käyttöä... Tein kakkupohjasta munattoman, koska perheen esikoispoika on sille allerginen. En ole ennen munatonta kakkua tehnyt, mutta onnistui tosi hyvin ja maistuikin tosi hyvälle. Omenasose antoi pohjaan kivaa makua. Väliin tein tuttua mustikkamoussea pienin muutoksin. Jä päällä taas sokericremeä. Ja pursotukset ihan vuoan ohjeen mukaan :) Pohjan ohjeen otin Myllynparhaat-sivuilta, tein sen kaksinkertaisena, joka olikin juuri sopiva määrä tähän vuokaan. Munaton kakkupohja 7 dl vehnäjauhoja 4 dl sokeria 5 tl leivinjauhetta 4 tl vaniljasokeria 200 g rasvaa sulatettuna (jäähdytetty) 2 dl omenasosetta (laitoin 1dl omenasosetta ja 1dl piltti päärynäsosetta) 4 dl vichyä (tai siideriä, kermaa tms.) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet, vichy tms lopuksi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteisen uunin alimmalla tasolla n. 40 min. (Minulla taisi olla melkein tunnin.) Anna jäähtyä hetken ja kumoa. Täytettäessä kannattaa ottaa huomioon, että pohja on aika raskas/painava, joten kun leikkaa sitä osiin ja nostelee osia, niin käyttää vaikka leikkuulautaa apuna, jottei palat murru. Menee meinaan tosi herkästi rikki. Mulla meinasi mennä rikki jo kumoamisvaiheessa, mutta onnistuin pelastamaan sen, eikä tullut kuin pieni halkeama alimmaiseen palaan. Mustikkamousse 1 prk Flora vispi 1 prk rahkaa 1 prk maustamatonta tuorejuustoa 0,5-1 dl sokeria n.5 dl mustikoita 1 tl vaniljasokeria 6 liivatelehteä 0,5 dl mehua tai vettä Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustikat. Vatkaa flora vispi vaahdoksi ja lisää rahka, tuorejuusto, mustikkasose ja sokerit joukkoon. Kuumenna mehu tai vesi. Purista liivatelehdistä enin vesi pois ja sekoita kuumaan nesteeseeen. Lisää liivateseos nauhana rahkaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kokosin kakun vuokaan. Eli laitoin kakun päälimmäiseksi tulevan palan kelmulla vuoratun vuoan pohjalle ja siihen päälle moussea. Sitten pohjapala päälle ja kakku hyytymään yöksi jääkaappiin. Tässä kakussa ei ollut kuin yksi kerros moussea, en uskaltanut leikata pohjaa ohuemmaksi. Niin, ja kostutin kakun vaniljasokerilla maustetulla maidolla. 06.04.2007 - 00:32
Lupasin tehdä taas perhekahvilaan kakun ja kun kysyin lapsilta, että millainen pääsiäiskakku tehdään, tuli sieltä vastaukseksi että noitakakku. (Myönnän, olin näyttänyt heille vähän aiemmin noitakakun kuvaa, joka oli tehty pikku sankari-vuoalla...ehkä vähän vaikutti päätökseen...) No, pääsin testaamaan uutta vuokaa! 30.03.2007 - 16:55
Oltiin tänään kyläilemässä yhdessä lapsiperheessä ja tein viemisiksi pienen kakun. Aikaa oli tosi vähän, kun päätin vasta illalla, että teen kakun ja otin silloin pohjan pakkasesta sulamaan. Aamulla sitten mietin vähän aikaa, millaisen kakun teen ja päädyin sitten pääsiäiskakkuun. Pohja on pieni, vain 2 munan pohja, vuoan halkaisija on muistaakseni 18 cm. Kostutin maidolla+vaniljasokerilla, välissä itsetehtyä omenahilloa ja kermaa. Koristeet on kaikki marsipaania. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa niitä tilaamiani elintarviketusseja. Ihan hyvin toimivat, vaikka marsipaani oli ihan pehmeää, ja kynänkärki vähän upposi siihen. Pupun kasvot tein niillä kynillä ja pupun tein uudella muotilla. Aikaa tähän kakkuun meni 40 min, ja olen jopa melko tyytyväinen lopputulokseen. Näköjään sitä kiireessäkin voi onnistua! 11.03.2007 - 20:28
Tänään tulee kuvia oikein urakalla :) Tässä siis kakkuja, joita olen tehnyt viime vuoden lopulla ja nyt alkuvuodesta. 11.03.2007 - 18:41
Sunnuntaita siis vietetään tietokoneella istuen ja opetellen blogin pitoa. Aikaa menee, kun yrittää jotakin tehdä ja saa monta kertaa lukea ohjeita. Mutta kaipa se tästä pikkuhiljaa. Esikoisen 7-vuotis synttärit on nyt saatu päätökseen. Kaksi viikonloppua siinä taas meni, että kaikki kutsuttavat pääsivät käymään. Ja Kahdella kakullakin selvittiin. Tai puhuimpas liian aikaisin. Ainakin yksi vieras on vielä jossakin vaiheessa tulossa ja silloin pitää vielä tehdä kakku. |
Herkullisia blogeja
Leipuri Hiivatti Merjan leivonta ja askartelusivut
Kakku- ja leivontatarvikkeita netistä
Pieni pyyntö:
![]() Linkkejä kivoille sivuille
|