Veljeni vaimo halusi kakun, jossa on hänen "kesäautonsa" kuva, eli Pontiac firebird. Valokuvaa autosta ei minulla ollut, mutta netistä löytyi kyllä kuvia. Maalasin Bake and Partyn geelimäisillä väreillä marsipaanin päälle. Lopputulokseen en ole aivan tyytyväinen (ei mikään ihme, en ole koskaan tyytyväinen), taustasta tuli aivan kamalan värinen. Maalasin kuvaa viime yönä, sain sen valmiiksi klo 02, joten ilmeisesti silloin ei ole järki enää oikein kulkenut, kun olen taustaa maalannut... Suunnittelin sen vähän toisenlaiseksi.

Pohjana on kolme 5 munan kääretorttupohjaa, välissä mansikkamoussea (Hellapoliisi) ja valkosuklaarahkaa (UllanUnelma). Pursotukset on taas flora vispiä. (Mikä muuten siinä vispissä on, että yhden tai kaksi purkkia saa vatkattua kerralla tosi kovaksi vaahdoksi, mutta nyt laitoin kolme purkkia ja vaahto jäi taas vähän liian löysäksi, enkä uskaltanut enää lisää vatkata, kun tuntui että menee seuraavaksi jo kokkareiksi.)

Ruusut ja päivänkakkarat ovat marsipaania. Kokeilin ruusuihin myös Wiltonin ja TalkaMat:sta tilaamaani kultajauhetta. Wiltonin jauheesta ei jäänyt oikein mitään kiiltoa, mutta siitä toisesta tuli ihan kunnolla. Turhan paljon tuli sitä joihinkin kohtiin laitettua, eikä saanut enää siveltimellä pois.
Kukkia laitoin , että on vähän "naisellisempi" kakku, vaikka auton kuva onkin:)

ONNEA KRISTIINA!

518656.jpg

518803.jpg