611078.jpg
Tein tänään kevään ensimmäisen raparperipiirakan. Oli vaan vähän touhua ja tohinaa paistovaiheessa, joten oli vähän liian kauan uunissa. Mutta hyvää oli silti! Tämä on (minun) maailman(i) paras raparperipiirakkaohje ja tällä ohjeella voi tietenkin tehdä myös muita marjapiirakoita, esim vadelmista olen tehnyt monesti. Ja on tosi helppo tehdä, ei tarvita vatkainta. Aineet vain sekoitetaan esim puuhaarukalla sekaisin. Ohjeen olen saanut tädiltäni ja muistaakseni hän on ottanut sen aikanaan jostain lehdestä. Mitat on osaksi kahvikupeissa ja osaksi desilitroissa.
Laitan tähän alkuperäisen ohjeen ja tekemäni muutokset sulkuihin. Tein nimittäin ohjeen 1,5 kertaisena, jotta sain pellillisen piirakkaa. Alkuperäinen ohje on lähinnä irtopohjavuokaan (halk. n.30 cm)

RAPARPERIPIIRAKKA

                3 kkp  (4,5 kkp)    vehnäjauhoja   
2 kkp  (3 kkp)    sokeria
  2 tl  (3 tl)     leivinjauhetta
2 tl  (3 tl)  vaniljasokeria
    200 g  (300 g)  sulaa rasvaa
2  (3)  munaa
1 dl  (1,5 dl)  maitoa

muutama varsi raparperia kuutioituna (4 isoa)
2-3 rkl fariinisokeria tai taval. sokeria
noin 2 tl kanelia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sula rasva.
Sekoita murumaiseksi. Ota muruseosta noin kahvikupillinen (1,5-2 kkp) erilleen säästöön ripoteltavaksi pinnalle.
Sekoita munat suurempaan määrään muruseosta ja lisää lopuksi maito. Sekoita puuhaarukalla taikina sekaisin ja kaada  voideltuun vuokaan tai pellille, jossa on leivinpaperi.
Sekoita sokeri ja kaneli raparperikuutioiden joukkoon ja kaada kuutiot pohjataikinan päälle. (Lisää
erikseen otettuun muruseokseen noin 2 rkl fariinisokeria) ja ripottele muruseos taikinan ja raparperipalojen päälle. (Olen lisännyt fariinisokerit ja kanelin vain tässä raparperipiirakassa, vadelma ym piirakoissa käytän tavallista sokeria.) 
Paista n.180 asteessa 40-60 min. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.