Sain siis tehdä 5-vuotiaan Miisa-tytön syntymäpäiville myös voileipäkakun. Ohje on sama, kuin edellisessä tekemässäni voileipäkakussa, joka löytyy Ruusuvoileipäkakun nimellä täältä.

869547.jpg

Tähän tein kaikki kaksinkertaisina, koska kakusta pitäisi saada noin 20 aikuiselle ja muutamalle lapselle. Tulikin sitten sen verran iso jo leivästä, etten uskaltanut laittaa koko taikinamäärää samaan vuokaan, vaan paistoin osasta taikinaa pienen pitkulaisen leivän. Ja siltikin otin valmiista leivästä vielä ohuen kerroksen pois, olisi tullut niin korkea, että olisi ollut hankala kuljettaa ja leikata.

869559.jpg

Jämäleipäpaloista ja -täytteistä  (ja muutamasta paahtoleipäpalasta) kokosin sitten vielä pienen kakun omalle perheelle. Vielä ei olla maistettu, miltä tämänkertainen kakku maistuu. Mutta huomenna pitää jo varmaan heti aamusta herkutella voileipäkakulla :)