1997727.jpg

Välillä jotain muutakin kuin pelkkiä kakkuja... :)
Siskon teki mieli jotain suklaista ja aikamme ohjeita selattuamme, löysin tämän paholaisen piirakan ohjeen. Olen ottanut ohjeen  Kirsin keittiössä-blogista jo joskus keväällä, mutta en ole vielä ennen tehnyt. Mutta nyt sitä siis tehtiin ja olikin mukavan helppo ohje, aineet vain sekaisin,  pellille ja uuniin.

Kuorrutusta tehdessäni sain idean, että kun nimi on kerran paholaisen piirakka, niin sopii hyvin halloweenin aikaan ja siksipä värjäsin kuorrutteen oranssiksi. Lapset laittoivat vielä vähän halloween-aiheisia sokerikoristeita päälle (mitkä muuten maistui tosi pahalle, ei kyllä olleet sokeria nähneetkään...) Mutta itse piirakka oli tosi hyvää. Lapset pyysivät heti tekemään tätä myös halloween-juhliimme, parin viikon päästä :)

Tässä ohje piirakkaan:

Paholaisen piirakka:

5 dl   vehnäjauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 tl   leivinjauhetta
1 tl   soodaa
1 tl   vaniljasokeria
1 tl   suolaa
1 dl   kaakaojauhetta
Sekoita keskenään.

50 g   margariinia
2½ dl   vettä
Lisää kuiviin aineisiin vatkaten 2 min.

3      kananmunaa
Lisää, vatkaa 2 min.

Ripottele pellille mariannerouhetta. Kaada taikina päälle. Paista 200'C n.20-25 min.

Kuorrutus:
230g   tomusokeria
70 g    margariinia
4 rkl   maitoa
2 tl   vaniljasokeria
Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä piirakan päälle.
Päälle vielä mariannerouhetta.

************
Sitten yksi kysymys; Tarjuska heitti edellisen kakun kommenteissa että mun blogini nimi pitäisi olla kakkutehdas :)...no, olen kieltämättä jo pidemmän aikaa miettinyt nimen vaihtoa johonkin vähän enemmän kertovaan nimeen ja siksi aloinkin miettiä, että vaihtaisinko blogini nimen Katrin Kakkutehdas-nimiseksi... Mitä mieltä olette...??? Vai olisiko joku muu parempi...mikä...?
Samalla lisään nimeni perään H-kirjaimen, koska Katrejakin löytyy aika paljon muiden blogien kommenteista, selkeyttää vähäsen sitäkin.