Runebereja on pakko tehdä joka vuosi, on ne niin hyviä. Tosin ohjeita on aika paljon, jotkut parempia, toiset ei niin hyviä Silmänisku

Itse tein nyt ensimmäistä kertaa Kaarina Roinisen ohjeella, vaikka kyseinen kirja minulla on ollut jo monta vuotta. On vaan tullut tehtyä jollain toisilla ohjeilla ennen. Mutta tätä ohjetta tulee varmasti käytettyä myöhemminkin, minusta näistä tuli tosi hyviä. Tähän ei tule mitään kostuketta, mutta sisälle tuleva hillo tekee niistä meheviä.

Runebergin tortut

200 g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

1 dl korppujauhojoja (tai piparkakkumuruja)

0,5 dl mantelijauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 dl maitoa

Sisälle: paistonkestävää vadelmahilloa/marmeladia

Päälle: Vadelmahilloa ja tomusokeria+vettä/maitoa

 

Vatkaa rasva ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa.

Laita taikina muoviseen pursotinpussiin ja leikkaa pussiin noin 1 cm leveä aukko. Pursota taikinaa muffinssivuokiin melkein täyteen asti. (Tai jaa lusikalla muffinssivuokiin)

Laita pieneen, kestävään muovipussiin (tai pursotinpussiin) paistonkestävää vadelmahilloa ja pursota hilloa painaen pussin kärki kevyesti taikinan sisään, ei kuitenkaan kovin paljon, n. 1 tl. (tai laita lusikalla muffinssin päälle)

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 min. (Laitoin muffinssivuoat muffinssipellille, niin ne pysyvät kauniin muotoisina, eivätkä kaadu)

Jäähdytä tortut. Pursota lisää hilloa niiden pinnalle. Sekoita tomusokerista ja vedestä (tai maidosta) sopiva seos ja laita myös pieneen muovipussiin. Pursota seosta hillon ympärille renkaaksi.

Tällä pursotustekniikalla tortuista tulee tasaisia ja kauniita ja hillon saa laitettua tortun sisälle, jolloin siitä tulee mehevämpi.

 

********************************

Ja sitten pari kuvaa meidän Nunasta, joka on oikein hyvin sopeutunut meille jo näinkin lyhyellä ajalla. Aika monta kertaa saa päivän aikana juosta viemään koiraa ulos ja silti vielä levitellä sanomalehtiäkin lattialle... no se on tätä pentuajan touhua, äkkiähän tuo tuosta isoksi kasvaa... on nyt sitten nukkunut yöt meidän sängyn alla, vaikka tosiaan päätin että koira ei makuuhuoneesen tule. Katsotaan kuinka jatkossa käy, ainakin siinä vaiheessa, kun se ei enää mahdu sinne alle...Silmänisku

Korva vielä vähän "repsottaa", mutta kyllä se siitä nousee Hymy