Näiden poppareiden ohjeen löysin jostakin blogista ja tein niitä vajaa kuukausi sitten tyttären synttäreille ensimmäisen kerran ja nyt piti tehdä uudestaan. Muistan, että olen joskus lapsena syönyt samantapaisia, ihan kaupasta ostettuja, myytiin pienissä pusseissa. Nämä on tosi makeita, mutta niin hyviä!!! Kieli ulkona

syyskuu2009%20067_b.jpg

Karkkipopparit

1,5 l popcorneja (suolattomia, tein kattilassa "vanhalla tavalla")

 

1,5 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 dl siirappia

2 tl vaniljasokeria

100 g voita

Laita uuni lämipiämään 100 asteeseen. Levitä poksautetut popcornit uuninpellille leivinpaperin päälle.

Mittaa sokerit ja voi kattilaan ja keitä seosta n 5-10 min (kunnes hieman sakenee). Kaada kinuski/seos poppareiden päälle ja sekoita lastalla.

Laita pelti uuniin tunniksi ja sekoittele muutaman kerran, noin vartin välein. Jäähdytä popparit ennen tarjoilua.

**********************

Otin taas käyttöön tämän syksyisen pohjan, jonka kuvassa on pari vuotta sitten tekemäni kurpitsakakku. Ohjekuvia ja juttua sen teosta löytyy täältä.