Tämä kakku on ollut pitkään sillä kuuluisalla "täytyy kokeilla-listalla". Ohjeen olen ottanut jälleen kerran Mimmin keittiöstä.

Tein kaksinkertaisen annoksen ja siitä kaksi isoa kakkua, nämä Nordic Ware:n kakkuvuoathan ovat tosi isoja, yleensä pitää tehdä 1,5 kertainen annos, jotta saa koko vuoan kokoisen kakun. Mutta tämä ohje on jo valmiiksi iso ja riittää siis yhteen isoon vuokaan.

Tavallisia/perinteisä vuokia käytettäessa kaksinkertaisesta annoksesta tuleekin kolme kakkua.

marraskuu2009%20239_b.jpg

 

Kentakilainen kahvikakku

 

200 g rasvaa

4 dl sokeria

3 munaa

6½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2½ dl kermamaitoa

1 tl vanilliinisokeria

1½ dl korintteja tai rusinoita

1½dl hienoa mantelirouhetta

Kuorrutus jäähtyneelle kakulle:

100 g rasvaa

1 dl kermaa

2 rkl sokeria -> paahda

300 g siivilöityä tomusokeria

Koristeeksi: mantelirouhetta tai paahdettuja mantelilastuja tai mitä haluaa

Valmistaminen

- vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi

- lisää munat, neste ja kuivat ainekset keskenään sekoitettuna

- paista kakku kypsäksi ( 160-175 asteinen uuni, alin taso ritilän päällä tavallisessa uunissa, arvioitu kypsymisaika n. 1 tunti. Kypsyyttä kannattaa kokeilla pistämällä puutikulla  kakkuun -> kuiva tikku = kypsä kakku) ja jäähdytä

- valmista kuorrutus: kuumenna kerma ja rasva kattilassa kiehuvaksi ja paahda sokeri sen jälkeen toisessa teräskattilassa siirappimaiseksi  VARO POLTTAMASTA SOKERIA LIIAN TUMMAKSI

yhdistä kerma-rasvaseos paahtunen sokerin sekaan -> kuohuu aluksi, varo polttamasta itseäsi.

seos voi klönttääntyä, mutta kun keität sitä se tasoittuu, jäähdytä seosta 2-3 min ja yhdistä sitten se siivilöidyn tomusokerin sekaan tasaiseksi kuorrutukseksi -> kuorruta kakku, käytä apuna ihan tavallista ruokaveistä

- koristele kakku haluamallasi tavalla

marraskuu2009%20233_b.jpg

Seuraavalla kerralla teen kakun kyllä tavalliseen pyöreään tai vastaavaan vuokaan, näihin muotovuokiin oli todella vaikea saada kuorrute kauniisti. Yritin laittaa kuorrutuksen vetelämpänä, jotta se levittyisi kauniisti, mutta sepä valuikin vaikka kuinka kauan siitä pois. Lopulta laitoin kuorrutetta muovipussiin ja pursotin uuden kerroksen jo jääkaapissa kovettuneen kakun päälle. Ja tässä kakussahan ilmeisesti pitäisi kuorrutetta olla suht reilu kerros, näin sitä ei paljon siihen tullut. 

Mutta hyvää tämä oli joka tapauksessa, kuorrute varsinkin Silmänisku!

Teen varmasti jouluksi uudelleen!