Sain tilauksen kahteen pienehköön hääkakkuun, joihin ei ollut mitään toiveita tai vaatimuksia. Sen verran kuulin kahvitarjoilun järjestäjältä, että vaaleanpunaisia servettejä oli morsian(?) ehdottanut/toivonut. Siitä sitten nappasin hieman väriä kakkuun Silmänisku

huhtikuu2010%20299_b.jpg

Molemmissa kakuissa on 4 munan pohjat, toisessa halkaisija on 22 cm ja toisessa 24 cm.

Väliin laitoin mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä, kostukkeena mansikkaista mehua. Kakut kuorrutin ensin sokerikreemillä ja sen päälle itsevalkaistu marsipaani. Pinnalle suihkautin myös hieman helmiäistä.

Kumpaankin kakkuun tein kolme isoa marsipaaniruusua (halk n 7-8 cm) ja muutaman lehden. Ruusuihin käytin kolmea erisävyistä vaaleanpunaista marsipaania. Kakut olisivat olleet ihan hyviä ilman lehtiäkin, mutta laitoin ne silti tuomaan vähän ilmettä ja väriä.

huhtikuu2010%20300_b.jpg

huhtikuu2010%20303_b.jpg

 

Näitä hempeitä kukkakakkuja minulta tulee, jos ei omia toiveita ole...Silmänisku

Toivottavasti kakut oli mieluisia myös hääparille.