Tässä muutama rippikakku heinäkuulta. Poikien kakut on tehty jo alkukuusta ja tytön kakut pari viikkoa myöhemmin.

Neljään kakkuun tein koristeeksi laatan ruusuineen, jolle tuli pojan isän vanha rippikoriste.

Näiden kakkujen kanssa mulla kävi kämmejä oikein urakalla... tein aluksi vain 2 kakkua, kunnes tilaaja edellisenä iltana soitti ja kysyi onko heidän 4 kakkuaan valmiina... apua... onneksi kaksi kakkua tarvittiin vasta sunnuntai iltana, joten ehdin tehdä ne sitten sunnuntaina. Ja kakkuihin piti laittaa väliin tuoreita mansikoita, mutta jostain syystä olin kirjoittanut muistiin vain mansikka, jonka sitten tulkitsin hilloksi... no, onneksi niihin myöhemmin tekemiin kakkuihin sain sitten laitettua tuoreita mansikoita. No, loppu hyvin kai kuitenkin...ja gluteenittomia ja laktoosittomia muistin niistä sentään tehdä Silmänisku mutta kyllä minua kieltämättä aika lailla nolotti Nolostunut, kun en oikeastaa edes tiedä, miten nuo virheet oli päässyt tapahtumaan.

hein%C3%A4kuu2010%20030_b.jpghein%C3%A4kuu2010%20032_b.jpg

Kahteen kakkuun koristeeksi pääsi myös siniset ruusut ja hopeinen risti.

 

Tähän isoon, halk 30 cm kakkuun koristeeksi haluttiin jotain pojan harrastuksia kuvaavia juttuja, siitä nuo lentopallo ja rumpu ja teitysti ruusu mukaan Silmänisku

hein%C3%A4kuu2010%20039_b.jpg

 

Sitten tytölle menneet rippikakut.

Toiveina oli täytteeksi mustikkamousse, päälle valkosuklaakuorrutus ja koristeina yhteen kakkuun vaaleanpunaiset converse-tossut ,-vespa ja nimi ja muihin kakkuihin vaaleanpunaisia liljoja. Liljat jätin tällä kertaa ilman lehtiä, koska vihreä ei välttämättä olisi kakkuihin sopinut ja mielestäni ne sopivat ilmankin lehtiä, koska ovat melko kookkaita kukkia.

hein%C3%A4kuuB2010%20034_b.jpg

hein%C3%A4kuuB2010%20038_b.jpg

hein%C3%A4kuuB2010%20046_b.jpg

 

Kakkujen reunoillekin toivottiin valkosuklaata, mutta en uskaltanut sitä siihen laittaa, koska välissä oli se mustikkamousse. Pelkäsin, että mustikka antaa väriä valkosuklaan läpi ja siksi ehdotin reunoille kermaa. Alunperin piti laittaa tasaiset kermareunat, mutta sitä tehdessä pelkäsin taas mustikan tulevan läpi ja päädyinkin tuttuihin pursotuksiin.