Tyttären synttäreille halusin tehdä mokkapalamuffineita, joita olen nähnyt ainakin Pullahiiren blogissa. Tein ne hänen tapaansa minimuffinivuokiin. Käytin ohjeena samaa mokkapala ohjetta, jolla teen yleensä pellille, mutta kuorrutuksen tein Pullahiiren ohjeella, tosin sitäkin vähän muokkaillen Hymy Nämä on tosi maukkaita, koska tällä ohjeella tulee pohjasta tosi kuohkea ja kostea.

 

elokuu2010%20418_b.jpg

Mokkapalat

Pohja:

6 munaa

3 dl sokeria

1,5 dl maitoa

4,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

225 g rasvaa sulana

4 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:

150 g voita

3 rkl kaakaojauhetta

1,5 dl tomusokeria (laitoin reilusti enemmän, ehkä n 3-4 dl)

3 rkl vahvaa kahvia

1 rkl vaniljasokeria

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa vaahdon joukkoon. Sulata rasva ja lisää siihen maito. Sekoita maito-rasvaseos taikinaa huolellisesti, mutta varovaisesti.

Jaa taikinaa minimuffinivuokiin, helpoin on laittaa massa pursotuspussiin, tehdä siihen pieni reikä ja pursottaa vuokiin sopiva määrä. Paista 175-200 asteessa n 10 min.

Laita kuorrutteen aineet kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella voimaakkasti sekaisin. Pursota jäähtyneiden muffinien pälle ja koristele vielä esim strösseleillä tms.