Jo vuosi sitten lupauduin tekemään häihin kakun ja pikkuleipiä ja niinpä me ajettiin etelään pari viikkoa sitten tekemään sovitut työt  Silmänisku

Toiveena oli kolmikerroksinen kakku, ja koristeluun sain melkein vapaat kädet. Kauniita kukkia toivottiin myös ja väreinä valkoista ja hempeää vaaleanpunaista, oikein ihanne minulle Hymy Hääpari hommasi itse kakkuun vielä hauskan koristeen, josta minulla ei ole kuvaa. Mutta kukat asettelin siten, että koriste mahtui päälle vielä hyvin.

Ja jotta ei vaan olisi päässyt liian helpolla, niin viikonlopun lämpötila loi aikamoisia paineita ja näkyy kyllä valitettavasti vähän kakussakin. Oli sen verran kuumaa, että jopa tämä maailman paras Fun cakes:n sokerimassa alkoi hikoilla...mutta se kyllä loppui heti kun kakun sai kylmään.

Kakuissa on suklaapohjat ja täytteenä omenamarmeladia ja pätkismoussea. Massan alle laitoin ohuelti flora vispiä.  Massaa tilasin muuten 5 kg pkt Leipurin Putiikista ja se meni lähes kaikki, kun tein myös koristeet siitä. Aivan tasaisesti en massaa joka kakkuun saanut, mutta jotenkin valokuvissa rypyt näkyy aina vielä enemmän kuin livenä.

Kerrosten väleissä on muoviset välipohjat ja kahdessa alimmassa kerroksessa muoviputkituet. Pohjat ja putket tilasin Ullan Unelmasta.

Kakun alla on Kakkusankareista tilattu helmen valkoinen paksu alusta. Tilasin sen viime tipassa, mutta hienosti se ehti perille ajoissa. Kiitos Kakkusankareille nopeasta toimituksesta!

Koukerot ja kerrosten välissä olevat "helmet" on pikeeriä. Kukiksi yritin tehdä freesiaa ja eustomaa, mutta varsinkin eustoman teko oli todella vaikeaa, ja teinkin sitten vanhalla kaavalle ruusuja, eustoma kun muistuttaa hyvin paljon ruusua.

Helmiäissprayta oli tarkoitus suihkia kakkuun, mutta sepä jäi pois matkasta, mutta siveltimellä laitoin sitten vähän kimalletta kukkiin ja reunoille, jotka hikoili. Näin hikoilun sai hieman naamioitua tarkoitukselliseksi kimalteeksi Silmänisku

Tein myös varakakun ja pienen gluteeniton & laktoositon-kakun.

Koristelut tein samanhenkisiksi kerroskakun kanssa. Nämä kakut kun sai paljon nopeammin valmiiksi, niin eivät ehtineet hikoilla ollenkaan.

Gluteenittomaan kakkuun tein pohjaksi tavallisen sokerikakkupohjan gluteenittomilla jauhoilla ja kaakaojauheella. Väliin laitoin vadelmamarmeladia ja diplomaattikreemiä.  Kaikkien kostutukseen käytin laktoositonta maitojuomaa vaniljasokerilla maustettuna.

Kakkujen lisäksi tein vielä kahta erilaista pikkuleipää, joista nyt vaan kuvat.

Ja tässä vielä kuva koristeista erikseen.