Niin se meni jo juhannuskin ohi ja minunkin pieni lomani alkaa olla lopuillaan sad Juhannus vietettiin tänä vuonna kotikonnuilla lounais-suomessa ja eilen palattiin taas tänne pohjoiseen.  Jospa viimeisenä lomapäivänä saisi aikaiseksi päivittää blogiakin... wink

Muutamia kakkuja olen tässä kevään ja alkukesän aikana tehnyt, laitanpa kuvia niistä.
Ensimmäisenä viimeisin kakku, juhannusaattona mökille tehty Brita-kakku, tuoreilla mansikoilla. Tämä on kyllä kesän parasta kakkua, ohje löytyy täältä.




Kesäkuun alussa tein oman syntymäpäivän kunniaksi valkosuklaahyydykekakun mansikkakiilteellä. Tämäkin on NIIN hyvää ja kakkua saa muunneltua kun vaihtelee marjoja päällä. Tuoreilla mustikoilla tulee myös tosi hyvää, josta kuva löytyy täältä.





Samalla kertaa tein myös voileipäkakun. Ohjeen otin Ullan kirjasta "suloiset suolaiset"; kananpojan kakku. Ullan voileipäkakut on kyllä takuuvarmoja, olen tehnyt monella eri ohjeella ja kaikki olleet ihan huippuhyviä, niin tämäkin, vaikka enemmän olenkin kinkku-ja kalakakun ystävä smiley



Tässä vielä yhteiskuva herkuista.



Toukokuussa tein Simpson-kakun työkaverin pojalle. Sisällä mansikka tai vadelmahillo (en muista) ja diplomaattikreemi, päällinen keltaiseksi värjättyä sokerimassaa, makuna vanilja.





Toukokuussa iski leipomisvimma ja tein pieniä perunaleivoksia: kääretorttupohjaa murustettuna, hilloa, voita, sokeria ym. Päällystin osan marsipaanilla ja osan sokerimassalla. Suloisia, mutta valitettavasti maku ei ollut ihan kohdillaan ja liian vetelääkin leivosmassasta tuli...mutta ensi kerralla tietää taas välttää nämä virheet...