Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa viimeiset vuodet, mutta aina välillä on ollut mielessä, että haluaisin tänne kuitenkin juttuja päivittää. Ja ennenkaikkea on harmittanut, kun vanhoista jutuista puuttuu niin paljon kuvia vuodatuksen kuvahävityksen takia. (Itsekin kun haluaisi joskus katsoa, mitä milloinkin on tullut tehtyä.)

Vaan eipä puutu kuvia enää!! Sain muutama viikko sitten inspiraation alkaa niitä vanhoja kuvia laittelemaan paikoilleen ja nyt lähes tulkoon kaikki kuvat on paikoillaan! Joistakin jutuista puuttuu kuva, kun en niitä enää mistään löytänyt, mutta suurin osa oli tallessa, onneksi :)

"Vanhaan malliin" ei enää ole tullut kakkuja ym leivottua, mutta silloin tällöin aina jotain ja niitä nyt toivottavasti saan aikaiseksi tännekin taas laitettua. Ja tietysti päivittelen pikku hiljaa niitä tuotoksia, joita olen tässä parin-kolmen viime vuoden aikana tehnyt. Sitruunamarengin facebook-sivulta kaikki kyllä löytyy jo, mutta lisäilen niitä tännekin.

Paljon on tietysti ehtinyt tapahtuakin tässä blogi-katkoksen aikana, niistä suurin ja ihanin on tietysti perheen neljännen lapsen syntymä. Lähes 10 vuotta tuli kolmoselle ja neloselle, veljeksille ikäeroa, mutta niin on pikkuinen poika (joka jo helmikuussa täytti 2-vuotta) hurmannut koko perheen, eikä kukaan voisi enää kuvitella elämää ilman meidän iltatähteä :)

Muista elämän ihanista hetkistä sitten muissa jutuissa, nyt kuitenkin:

Tervetuloa taas Sitruunamarengin seuraan,

toivottavasti tänne löytää vielä niin vanhat kuin uudetkin lukijat! :)

Ja jottei olisi ihan kuvaton juttu, niin tässä viimeisin meidän keittiössä valmistunut kakku. Tekijänä en tosin ollut minä, vaan nuorempi tytöistäni, tämä oli minun äitienpäiväkakkuni :)

008%20%282%29.jpg