Oltiin tänään kyläilemässä yhdessä lapsiperheessä ja tein viemisiksi pienen kakun. Aikaa oli tosi vähän, kun päätin vasta illalla, että teen kakun ja otin silloin pohjan pakkasesta sulamaan. Aamulla sitten mietin vähän aikaa, millaisen kakun teen ja päädyin sitten pääsiäiskakkuun. Pohja on pieni, vain 2 munan pohja, vuoan halkaisija on muistaakseni 18 cm. Kostutin maidolla+vaniljasokerilla, välissä itsetehtyä omenahilloa ja kermaa. Koristeet on kaikki marsipaania. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa niitä tilaamiani elintarviketusseja. Ihan hyvin toimivat, vaikka marsipaani oli ihan pehmeää, ja kynänkärki vähän upposi siihen. Pupun kasvot tein niillä kynillä ja pupun tein uudella muotilla. Aikaa tähän kakkuun meni 40 min, ja olen jopa melko tyytyväinen lopputulokseen. Näköjään sitä kiireessäkin voi onnistua!

483127.jpg

Kuva ei ole kaikkein paras, kun piti kiireessä napata, että päästiin lähtemään kylään. (Kävin ulkona terassilla ottamassa, että sain paremman valon. Siitä nuo harmaat laudat, eivät ole meidän keittiön pöytää... :D  )
Tuo marsipaani on kyllä suhteelisen helppoa ja nopeaa työstää, tosin reunoilla se menee minulla aina ruttuun, mutta laitoin taas tuon erivärisen reunakaitaleen päälle, niin ei rypyt näy. Harmi vaan, että lapset ei oikein tykkää siitä mausta. Sokericreme on kuulemma paljon parempaa!