2035679.jpg

4-vuotta täyttävän Ronjan rakkaimmat lelut on Pentti-nalle ja Liisa-heppa.
Nämä siis haluttiin myös kakun päälle koristeiksi :)
Itse en ole kyseisiä kaveruksia koskaan nähnyt, mutta kuvat heistä sain ja niiden perusteella yritin heille jonkinlaisia kopioita vääntää. Tiedä sitten, tunnistiko niitä kukaan... :) (ainakin molemmat hahmot vähän lössähti siitä, mitä ne alunperin olivat, marsipaani kun oli taas kovin löysää )

Pohja on pellillä paistettu 8 munan pohja. Väliin laitoin mansikkahilloa ja säilykepersikkaa pieninä paloina sekä diplomaattikreemiä. Pursotukset ja pinta on laktoositonta vispikermaa ja vähän yritin taas spritsailla tummalla suklaallakin, tosin erittäin huonolla menestyksellä. Nyt uskon, että oikea spritsauspussi on parempi, kuin muovipussi...
Ja koristeet siis marsipaania, johon pikkuisen laitoin sekaan sokerimassaa.
Tilkkutäkin tein niin, että pyöritin punaisesta ja valkoisesta marsipaanista ohuet pötköt ja leikkasin niistä suht samankokoisia palasia. Sitten asettelin paloja vuorotellen vieriviereen ja lopuksi kaulimella kaulitsin koko syntyneen palalevvyn ohueksi, jolloin siitä tuli tuonnäköinen.
Ja kun kerran oli 4-vuotias tyytö kyseessä, niin tottahan toki piti laittaa myös vähän discohilettä koristeisiin ja helmiäistä suklaan päälle :)

2035682.jpg

2035684.jpg