Omalle porukalle tein viime viikolla tällaisen "töräyksen", veljen vaimo kun palasi takaisin omaan työpaikkaansa oltuaan koko kesän ja syksyäkin pitkälti maatilan hommissa. Eli viimeisen maatilapäivän kunniaksi juotiin kakkukahvit. Ja koska possujahan ne siellä joka päivä hoitaa ja ruokkii, niin kakkuun tein tietysti possun, vähän eri tyylillä kuin ennen.

lokakuu2009%20020_b.jpg

lokakuu2009%20015_b.jpg

lokakuu2009%20012_b.jpg

Kakkuun paistoin kaksi unelmakääretorttulevyä ja väliin laitoin omenahilloa ja daim-moussea. Päällä oli suklaaganachea ja reunoilla flora vispiä. Ganache ehti jäähtyä vähän liikaa, eikä levittynyt nätisti. Kermaruusujakin yritin taas väkertää. Olin niihin ihan suht tyytyväinen, kunnes tänään näin taas Eben tekemiä vastaavia... Nolostunut

Reunoille ripottelin myös daim-rakeita, helmiäisnonparelleja ja ihanaa pinkkiä sokeria.

Possun tein todella pikaisesti, vajaassa puolessa tunnissa, enkä ehtinyt kaikkia yksityiskohtia tehdä, jotka olisi olleet kivoja, mutta ihan kelpo yksilö siitä mielestäni silti tuli... Maisien opit oli taas käytössä.

Ja nyt täytyy heti tunnustaa, että kun yleensä aina valitan että meidän suvulle ei kakku kelpaa, etten tarpeeksi pientä osaa tehdäkään, niin nyt tein tosiaan omalle porukalle (10 henkeä) ihan tarkoituksella uuninpellin kokoisen kakun... ! Puolikas olisi voinut riittää, mutta ajattelin tuon daim-täytteen olevan sen verran hyvää, että en ottanut riskiä, että kakunpaloista alettaisiin tapella ja tein sitten kunnon kokoisen kakun Silmänisku

Kyllähän sitä jonkin verran jäi, mutta saipahan sitten vielä seuraavanakin päivänä herkutella kakulla.

Viikonlopun kakut yritän päivittää tänne alkuviikon aikana, nyt pitää taas palata muiden hommien pariin.