Viime viikolla tuli himo leipoa kahvikakkua, kun aamutv:ssä niitä tehtiin. Minä menin vierailemaan taas Mimmin keittiöön ja sieltä tarttui mukaan maustekakun ohje. Kiitos Mimmi!

marraskuu2009%20053_b.jpg

Kopioin ohjeen suoraan Mimmiltä. Omat huomiot suluissa.

Mainio maustekakku

Tällä ohjeella tulee kookas kakku, tarvitset vähintään 2 litran vuoan. (Lumihiutalevuoka oli juuri sopivan kokoinen)

 

4 munaa

2½ dl sokeria

200 g sulatettua + jäähdytettyä rasvaa

1 dl siirappia

1 tl neilikkaa

1½ tl kanelia

1 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

1 tl pomeranssinkuorta

2 tl leivinjauhetta

5 dl vehnäjauhoja ( jos oikein isoja munia -> lisää jauhoja)

(laitoin mausteiden tilalle muutaman rkl piparkakkumaustetta)

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon jäähtynyt rasva ja siirappi. Sekoita tasaiseksi nostellen, älä vatkaa. Siivilöi keskenään sekoitetut kuivat ainekset taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita kakkutaikina voideltuun + jauhotettuun vuokaan ja paista kakku 160 - 175 asteessa kypsäksi. ( kypsymisaika noin tunti) Kumoa vähän jäähtynyt kakku. Laita jäähtynyt kakku muovipussiin ja säilytä viileässä. Parhaimmillaan muutamien päivien päästä.