Tätä seuraavaa kakkua tein ensimmäisen jo isänpäiväksi tädilleni ja nyt piti itsellekin sitä tehdä. Jos tykkää nougatista, niin tämä on tosi hyvää! Kahviliköörin olisin toivonut maistuvan vähän enemmän Silmänisku

Ohje on Ullan kirjasta Unelmakakut.

marraskuu2009%20194_b.jpg

Wienernougat-kakku

Pohja:

4 munaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

4 dl kermaa

200 vaniljatuorejuustoa (laitoin maustamatonta)

1 pss wienernougat-rouhetta

100 g valkosuklaata

1/2 dl sokeria

1/2 dl kahvilikööriä

6 liivatelehteä

Koristeluun:

suklaata spritsattuna tai muotilla tehtyjä koristeita

nonparelleja

 

Valmista kääretorttupohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Paista leivinpaperilla vuoratulla uuninpellillä 225 asteessa n. 8 min.

Leikkaa jäähtyneestä pohjasta käyttämäsi irtopohjavuoan kokoinen pala. Laita kakkupohjapala vuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi.

Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri, sulatettu valkosuklaa ja wienernougat rouhe. Kuumenna kahvilikööri ja sulata siihen liivatelehdet. Anna jäähtyä hieman ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita tasaiseksi ja kaada viokaan pohjan päälle.

Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Koristele valmis kakku haluamallasi tavalla.

marraskuu2009%20102_b.jpg

Olen jo varmaan yli vuosi sitten hankkinut tuon suklaaruusu-muotin BakeandPartysta, mutta en ole sitä käyttänyt. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa ja sillä tuli kyllä kaunis ruusu. Vähän suihkin siihen pronssi-sprayta päälle.