Paistoin eilen munkkeja ja donitseja vapuksi.
Sain siskoltani rasvakeittimen lainaksi, jolla oli tosi hyvä niitä paistaa.
Tähän mennessä mä olen joka kerta polttanut lähes kaikki munkit, kun rasva on ollut liian kuumaa.
Munkkeja tein Sotkun munkkien ohjeella, jonka löysin pullahiireltä. Tuli oikein hyviä. (Niistä ei ole kuvaa.)
Donitsien ohje on Kaarina Roinisen Parhaat Kotileivonnaiset-kirjasta.

546455.jpg

Donitsit

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1/2 dl sulatettua rasvaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria

Paistamiseen: Öljyä

Pinnalle: Mansikka- suklaa- ja tavallista tomusokeria,
elintarvikeväriä, sitruunajauhetta tai sitruunamehua, nonparelleja.

Vatkaa Munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon  maito, kerma ja jäähtynyt rasvasula.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi.
Ota levystä juomalasilla tai muulla muotilla pyöreitä levyjä. Tee reikä keskelle pienemmällä muotilla.
Kypsennä leivonnaisia padassa/rasvakeittimessä (180 astetta) molemmilta puolilta noin 2 minuuttia.
Ota donitsit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.
Koristele tomusokeri-vesi kuorrutuksella ja ripottele päälle vielä nonparelleja.